Vegaaniruokavalio on sekä ilmastoystävällisin että terveellisin

02.04.2016

Oxfordin yliopisto julkaisi tutkimuksen, jossa ensi kertaa tarkasteltiin kasviperäisen ruokavalion vaikutuksia sekä terveyteen että ilmastoon. Tutkijat mallinsivat neljän erilaisen ruokavalion vaikutukset 2050 -luvulle saakka. Nämä ruokavaliot olivat nykyinen keskiverto ruokavalio, ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio, kasvisruokavalio ja vegaaniruokavalio.

Ruoantuotanto tuottaa enemmän kuin neljänneksen kaikista maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Jos ihmiset söisivät laajasti ravitsemussuositusten mukaisesti, se vähentäisi kasvihuonekaasupäästäjä 29 prosentilla. Kasvisruokavalio vähentäisi päästöjä 63 %:lla ja vegaaniruokavalio 70 %:lla.

Verrattuna siihen, että syömistä jatketaan nykyisellä mallilla, ravitsemussuositusten mukaisella ruokavaliolla voitaisiin välttää 5,1 miljoonaa ennenaikaista kuolemaa vuosittain, kun taas kasviruokavaliolla säästettäisiin 7,3 miljoonaa ja vegaaniruokavaliolla 8,3 miljoonaa kuolemaa. "Liian yksipuolinen ruokavalio on yksi suurimmista terveysriskeistä maailmassa", toteaa tutkimuksen johtaja Marco Springmann. "Se, että hedelmiä ja kasviksia syödään liian vähän, ja punaista lihaa ja lihavalmisteita liikaa."

Tutkimus julkaistiin Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian sarjassa (PNAS), joka on yksi maailman arvovaltaisimmista julkaisuista. Tutkimuksesta uutisoi Suomessa myös Yle.

 

27.03.2024Luennoin Klaukkalassa 24.4.2024 klo 18
23.11.2022Nyt saatavilla lahjakortteja ravitsemusterapiaan!
12.10.2022Ostitko apteekista oikeanlaisen jodipillerin?
29.09.2021Vegaanilapsia tutkittiin Puolassa ja Saksassa
26.04.2021Tarjoan ravitsemusterapiaa etänä
06.02.2021What kind of conclusions can be made of a study of six vegan children?
22.01.2021Suomessa tutkittiin kuusi vegaanilasta
26.11.2020Brittiläisillä vegaaneilla suurempi luunmurtumariski - painolla oli merkitystä
07.04.2020Ikääntyneiden ruokasuositus saa vegaanin toivomaan päivitettyä painosta
29.12.2018Kirjani on tullut painosta
09.10.2018Vantaalla kokeillaan vegaaniruoan tarjoamista
16.08.2018Vegaaniäitien maidossa yhtä paljon B12-vitamiinia ja DHA:ta kuin muidenkin
15.08.2018Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta linjasi: vegaaniruoan evääminen tai siitä lisämaksun pyytäminen päiväkotilapsilta syrjintää
05.07.2018Punainen liha saattaa lisätä endometrioosin riskiä
07.06.2018Suomalaisten taaperoiden D-vitamiinipitoisuudet mitattiin - johtopäätöksiä ei voi soveltaa vegaaneihin
09.05.2018Tanskalaisvegaaneilla puutetta D-vitamiinista ja usealla lisäkilpirauhashormoni koholla
09.04.2018Vitamiinimerkinnät johtavat harhaan
16.03.2018Miksi nostin B12-vitamiinisuositustani
23.01.2018Varhaiskasvatuksen ruokasuositus jätti kuntien päätettäväksi, saako vegaanilapsi ruokaa
25.01.2017Uusi kouluruokailusuositus suosii kasvisruokaa, mutta ei takaa ruokaa vegaanille
28.11.2016Academy of Nutrition and Dietetics uudisti lausuntonsa kasvisruokavalioista
06.04.2016Eurooppalaisista 40 % kärsii D-vitamiinin puutteesta - osuus on paljon suurempi kuin suomalaisilla vegaaneilla
02.04.2016Vegaaniruokavalio on sekä ilmastoystävällisin että terveellisin
31.03.2016Enemmistöllä sivuillani käyneistä D-vitamiinin saanti hyvällä mallilla
22.03.2016Suomalaisilla vegaaneilla petrattavaa jodin ja D-vitamiinin saannissa − joillakin myös kasvisten syönnissä