Soijan terveysvaikutukset puntarissa

15.1.2017

Soijaa on syöty Aasiassa vuosituhansien ajan, mutta länsimaissa se on melko uusi tulokas. Soijan terveysvaikutuksia on tutkittu paljon, mutta monia huolestuttaa myös soijan mahdolliset haittavaikutukset.

Soija on pieni ja vaatimattoman näköinen papu, mutta yksi ravinteikkaimmista viljelykasveista. Muihin papuihin verrattuna siinä on paljon proteiinia (36 g/100g) ja rasvaa (18 g/100g) mutta vähemmän hiilihydraatteja (16 g/100g). Sen rasva sisältää kumpaakin välttämätöntä rasvahappoa, linolihappoa ja alfalinoleenihappoa. Kivennäisaineista soija sisältää runsaasti mm. kalsiumia ja rautaa. Vaikka soijassa on myös näiden kivennäisaineiden imeytymistä haittaavaa fytaattia, kalsium imeytyy silti soijasta yhtä tehokkaasti kuin lehmänmaidosta (Heaney ym. 1991). Myös rauta on hyvin imeytyvää, koska se on soijassa ferritiinimuodossa (Lönnerdal ym. 2006).

Soijapapu on myös ainutlaatuinen isoflavonien lähde, mikä on erityisesti kiinnostanut tutkijoita. Soijaa on tutkittu intensiivisesti viimeiset 25 vuotta ja vuosittain julkaistaan yli 2000 soijaan liittyvää, vertaisarvioitua artikkelia (Messina 2016). Japanissa soijaproteiinin kulutus vaihtelee 6 – 11 gramman välillä asukasta kohden (Messina ja Messina 2010), kun taas keskivertoamerikkalaisen proteiinista tulee vain reilut pari grammaa soijasta. Kasvissyöjien proteiinin saannista soijan osuus on kutakuinkin samansuuruista kuin japanilaisten.


Isoflavonit – terveydeksi vai haitaksi?

Yhdessä grammassa soijaproteiinia on noin 3,5 mg isoflavoneja. Runsaasti soijaa syövät japanilaiset saavat isoflavoneja 30 - 50 mg päivässä (Messina 2016) kun taas tyypillinen länsimainen ruokavalio sisältää niitä vähemmän kuin 3 mg päivässä. Tavanomainen annos soijaa, kuten esimerkiksi 100 g tofua tai 2,5 dl soijamaitoa sisältää 25 mg isoflavoneja.

Soijan isoflavonit ovat genisteiiniä, daitseiinia ja glysiteiiniä. Mitä vähemmän prosessoitu tuote on, sitä enemmän siinä on jäljellä isoflavoneja. Soijan isoflavoneja on kutsuttu myös fyto-
eli kasviestrogeeneiksi, koska ne pystyvät sitoutumaan elimistön estrogeenireseptoreihin, tosin heikommin kuin oikea estrogeeni (Messina 2016). Kyky kiinnittyä reseptoreihin on syynä muun muassa siihen, miksi soija helpottaa vaihdevuosioireita. Oireet johtuvat elimistön estrogeenitason alenemisesta.

Eräs suolistobakteeri tuottaa daitseiinista ekuolia. Tämä flavonoidi on kiinnostanut tutkijoita (Lampe 2009), koska sillä näyttää olevan erityinen rooli soijan terveysvaikutuksissa, kuten
esimerkiksi vaihdevuosioireiden helpottamisessa (Messina 2016). Kaikilla ei kuitenkaan ole suolistossaan oikeanlaista bakteeria ekuolin tuottamiseksi. Aasialaisista noin 50 %:lla on kyky tuottaa ekuolia, mutta länsimaissa vain 25 %:lla suolisto pystyy tähän (Messina 2016). Kiinnostavaa on, että länsimaissa kasvisyöjillä näyttää olevan parempi kyky tuottaa ekuolia (Messina ja Messina 2010). Heistä 59 % oli erään tutkimuksen (Setchell ym. 2006) mukaan niin kutsuttua ekuoli-fenotyyppiä. Näin ollen on mahdollista, että kasvissyöjät saavat irti suuremman hyödyn isoflavonien terveysvaikutuksista. Toisin sanoen, voi olla niin, että lihansyöjien on ensin siirryttävä kasvisruokaan oikeanlaisen suolistobakteerikannan muodostumiseksi, jotta he pääsisivät parhaiten osalliseksi soijan terveyseduista.

Reseptoreihin sitoutumalla isoflavonit voivat vaikuttaa moniin fysiologisiin tapahtumiin esimerkiksi estämällä entsyymien aktiivisuutta. Siksi isoflavoneja on epäilty myös mahdollisesti
haitallisiksi. Huolta on herättänyt muun muassa se, että soijapohjaisilla äidinmaidon korvikkeilla ruokituilla lapsilla on havaittu kiertävän veressä suuria isoflavonipitoisuuksia (Badger ym. 2009). Nykyisenkaltaiset soijakorvikkeet ovat olleet käytössä 70-luvulta lähtien. Maailmanlaajuisesti miljoonat vauvat saavat vuosittain äidinmaidon sijaan soijapohjaisia korvikkeita. Korvikkeita on myös tutkittu paljon, eikä niillä ole havaittu mitään haittavaikutuksia lapsen kasvuun ja kehitykseen (Vanderplas ym. 2014, Badger ym. 2009). Badger (2009) huomauttaa, että veressä kiertävistä isoflavoneista yli 99 % on biologisesti ei-aktiivisessa muodossa. Imeväisikäiset eivät
vielä tuota ekuoliakaan. Itse asiassa soijan turvallisuutta selvittäneissä tutkimuksissa on saatu pikemminkin viitteitä siitä, että varhaisesta soijan käytöstä voisi olla hyötyä lapsille (Badger 2009) esimerkiksi parempana luuston koostumuksena ja pienempänä rintasyöpäriskinä. Soijalla ei myöskään ole mitään epäedullista vaikutusta lasten hormonitoimintaan (Messina 2016).

Miten soija sitten vaikuttaa miehiin? Tästä on keskusteltu vilkkaasti viime aikoina. Keskustelut juontavat juurensa usein eläinkokeista, joissa isoflavoneilla on havaittu huono vaikutus jyrsijöiden miehisyyteen: testosteroni ja sperman laatu laskivat. Esille saatetaan nostaa myös kaksi tapaustutkimusta (Martinez ja Lewi 2008, Siepmann ym. 2011) joissa soijalla havaittiin haittavaikutuksia miehiin. Tutkitut miehet olivat kuitenkin käyttäneet soijaa epätavallisen paljon. Heidän isoflavonien saantinsa raportoitiin olevan 360 mg päivässä, mikä on yhdeksänkertainen määrä verrattuna siihen, mitä Japanissa saadaan keskimäärin.

Meta-analyysi (Hamilton-Reeves ym. 2009) kliinisistä tutkimuksista ei tue jyrsijäkokeiden tai tapaustutkimuksen tuloksia. Soijalla tai sen isoflavoneilla ei ollut mitään vaikutusta miesten testosteronin tuotantoon. Kliininen tutkimusnäyttö osoittaa myös, ettei soija nosta naishormoni estrogeenin tasoa miehillä (Messina 2016). Niinkään suuri määrä kuin 150 mg isoflavoneja päivässä, nelinkertaisesti japanilaisten saama päiväannostus, ei vaikuta elimistön estrogeenipitoisuuteen. Kliinisen tutkimusnäytön perusteella miesten ei siis tarvitse varoa soijan syöntiä.


Soijan rooli sydäntautien ehkäisyssä

Soijalla on useita ominaisuuksia, millä on sydän- ja verisuonitauteja ehkäisevä vaikutus. Kun tyydyttynyt rasva korvataan pehmeällä rasvalla, veren kolesterolipitoisuus alenee ja sitä kautta sydäntautien riski pienenee. Soija sisältää runsaasti monityydyttymätöntä rasvaa. Sen lisäksi soijaproteiinin on todettu alentavan itsenäisesti LDL-kolesterolia eli niin sanottua
huonoa kolesterolia ja lisäksi nostavan hyvää HDL-kolesterolia. FDA (US Food and Drug Administration) on hyväksynyt kolesterolia laskevan vaikutuksen terveysväittämäksi, jonka
saa painaa soijatuotepakkauksiin (Messina 2016). Samankaltaisia terveysväittämiä on hyväksytty yli kymmenessä maassa. FDA on asettanut 25 grammaa päivittäisen soijaproteiinin määräksi, mikä
vähintään tarvitaan kolesterolin alentamiseksi. Jenkinsin ym. (2005) tutkimuksessa vegaaniruokavalio alensi LDL-kolesterolia yhtä tehokkaasti kuin statiinilääkitys. Vegaaniruokaa syöneet tutkittavat käyttivät soijaproteiinia 50 grammaa päivittäin. Soijaproteiini yleensä korvaa ruokavaliossa eläinperäisiä, kolesterolia sisältäviä proteiininlähteitä, mikä saattaa myös
selittää suotuisaa vaikutusta sydäntautiriskiin.

Soijassa on 1 - 9 % välttämätöntä omega-3 sarjan rasvahappoa, alfalinoleenihappoa. Sekin voi selittää soijan sydänystävällisyyttä, sillä alfalinoleenihapolla on itsenäinen sydäntä suojaava vaikutus (Messina ja Messina 2010).


Isoflavonit parantavat myös verisuonten endoteelin toimintaa ja vähentävät valtimoiden jäykkyyttä (Messina 2016). Endoteeli on verisuonten sisäpintoja verhoava ohut solukerros. Soijaproteiinilla on puolestaan verenpainetta alentava vaikutus (Messina 2016).


Soija ja syöpä

Soijan ja syövän yhteyksien tutkiminen on keskittynyt rintasyöpään, koska perinteisesti runsaasti soijaa käyttävillä kansoilla rintasyöpä on harvinaista. Isoflavoni genisteiinin on toisaalta
eläinkokeiden perusteella epäilty olevan haitallista rintasyöpäpotilaille. Ihmisillä tutkittaessa (Messina 2016) soijatuotteilla eikä soijan isoflavoneilla ole kuitenkaan havaittu mitään haittavaikutuksia rintasyöpäpotilaille tai terveille. Päinvastoin, uusin tutkimustieto osoittaa, että soijan käyttö rintasyöpädiagnoosin jälkeen parantaa syövän ennustetta (Messina 2016, Shu ym. 2009). Sekä American Cancer Society että American Institute for Cancer Research ovat todenneet, että rintasyöpää sairastavat voivat turvallisesti syödä soijaa. Rintasyövän ehkäisyssä olennaista näyttää olevan elinikäinen soijan syönti. Soija suojaa vain, jos sitä on käytetty lapsuudesta asti. Runsaalla soijan syönnillä lapsuudessa on havaittu yhteys 25 – 60 % pienempään rintasyöpäriskiin myöhemmällä iällä (Korde ym. 2009, Lee ym. 2009, Wu ym. 2002, Shu ym 2001).

Myös soijan ja eturauhassyövän yhteyttä on tutkittu paljon. Aivan kuten rintasyöpääkin, myös eturauhassyöpää esiintyy vähemmän Aasiassa kuin länsimaissa. Suurempi soijan kulutus on yhteydessä 50 % pienempään eturauhassyövän riskiin (Yan ja Spitznagel 2009, Hwang ym. 2009, He ym. 2015, Zhang ym. 2016). Eturauhassyöpäpotilailla kasvaimen arvioimiseen käytetään eturauhasspesifistä antigeenia (PSA, prostate spefic antigen), jonka pitoisuus nousee suhteessa syöpäsolujen määrään. PSA ennustaa myös eturauhassyövän riskiä. Terveillä soijan isoflavonit eivät heilauta PSA-pitoisuuksia, mutta eturauhassyöpäpotilailla isoflavonit hidastavat PSA:n nousua (Messina ja Messina 2010, Messina 2016). Myös soijan genisteiinillä on havaittu olevan syöpäsolujen jakautumista hillitsevä vaikutus (Xu ym. 2009).


Hyväksi luustolle

Naishormoni estrogeeni on tärkeä luustolle. Kun estrogeenin tuotanto hiipuu, nainen voi menettää huomattavan määrän luumassastaan vaihdevuosia seuraavan vuosikymmenen kuluessa. Estrogeenikorvaushoito vähentää tätä luun menetystä, mikä on herättänyt kysymyksen siitä, voisiko soijan fytoestrogeenilla olla samankaltainen luustoa suojaava vaikutus (Messina 2016).

Epidemiologissa tutkimuksissa soijan myönteinen vaikutus luuntiheyteen on ollutkin selvä, kun taas kliinisissä tutkimuksissa tuloksia on saatu suuntaan ja toiseen (Messina 2016). Mark ja Virginia Messina (2010) arvelevat, että selitys voisi löytyä jälleen elinikäisestä soijan syönnistä. Rakennetaanhan luusto ennen aikuisikää; myös soijasta saattaa olla hyötyä vain jos sitä käytetään lapsuudessa ja nuoruudessa.


Vaikuttaako soija kilpirauhasen toimintaan?

Kilpirauhasella ja soijalla on erikoinen suhde. Eläinkokeiden ja kliinisten tutkimusten tulokset ovat tässäkin ristiriitaisia. Rottakokeiden perusteella isoflavonit on jo julistettu goitrogeeneiksi eli aineiksi, jotka haittaavat kilpirauhasen aineenvaihduntaa. Myöhemmin (Messina ja Redmond 2006) on käynyt ilmi, etteivät suuretkaan määrät soijaa tai isoflavoneja häiritse kilpirauhasen toimintaa ihmisillä kuten ne tekevät rotilla. Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavilla soijan käyttö voi kuitenkin lisätä lääkityksen tarvetta, koska soijan proteiini häiritsee vajaatoiminnan hoidossa käytetyn levotyroksiinin imeytymistä. Jos levotyroksiini otetaan tyhjään mahaan, soijan
käyttöä ei tarvitse tällöin välttämättä rajoittaa. Soija ei ole ainoa levotyroksiinin imeytymistä häiritsevä aine. Esimerkiksi monet yrtit, lääkkeet ja kalsium vaikuttavat samoin (Messina 2016).
EFSA (European Food Safety Authority) on ottanut asiaan kantaa, ja todennut etteivät isoflavonit vaikuta haitallisesti kilpirauhaseen.

Kilpirauhanen tarvitsee jodia voidakseen tuottaa kahta kilpirauhashormonia, tyroksiinia ja trijodityroniinia. Isoflavonit saattavat kilpailla jodista aminohappo tyrosiinin kanssa, jota tarvitaan kilpirauhashormonin synteesissä. Tämä on herättänyt kysymyksen, ovatko isoflavonit yhtä harmittomia kilpirauhaselle myös silloin, jos jodista on puutetta (Messina 2016). Vuonna 2012 julkaistun tutkimuksen mukaan tämä isoflavonien kilpailu jodista on niin mitätöntä, ettei sillä ole kliinistä merkitystä (Sosvorova ym. 2012).


Muita terveysvaikutuksia

Ei liene sellaista kehon osaa, johon soijan vaikutuksia ei olisi tutkittu. Useimmiten myös jotain terveysvaikutuksia on tullut tutkimuksissa esille. Soijaproteiini esimerkiksi rasittaa vähemmän
munuaisia, kuin muut korkealaatuiset proteiinit. Isoflavoneilla saattaa olla myös ryppyjä ja masennusoireita vähentävä vaikutus (Messina 2016).


Pelottelua soijalla

Isoflavonit on esimerkki siitä, miten eläinkokeet ovat johtaneet tutkimusta metsään ja aiheuttaneet ihmisille turhaa huolestumista soijan syönnin turvallisuudesta. Ensinnä eläinkokeissa käytetyt soija- tai isoflavonimäärät ovat olleet hyvin suuria. Normaalisti ruokana sellaisia määriä ei pystysi syömään. Tutkimuksessa on usein käytetty soijaruokien sijaan soijasta eristettyjä pelkkiä isoflavoneja, joiden biologiset vaikutukset ovat erilaisia kuin soijan tai esimerkiksi soijapohjaisten äidinmaidon korvikkeiden (Badger ym. 2009). Tutkijat, jotka ovat varoitelleet soijakorvikkeiden käytöstä, ovat perustaneet tietonsa soluviljelmien tai eläinkokeiden tuloksiin.

Eläinkokeiden toinen ongelma on se, että useimpien eläinten, mukaan lukien jyrsijöiden ja kädellisten, aineenvaihdunta käsittelee isoflavoneja hyvin eri tavalla kuin ihmisten aineenvaihdunta (Badger 2009, Messina 2016). Soijatutkija Mark Messina korostaakin, ettei isoflavoneja pidä missään tapauksessa rinnastaa estrogeenihormonin kaltaisiksi.

Tutkimusnäyttö osoittaa, että soijaa voi huoletta käyttää. EFSA:n (European Food Safety Autrority) lausunnon mukaan isoflavonit eivät vaikuta haitallisesti rintoihin, kilpirauhaseen tai kohdun
limakalvoon vaihdevuosi-iän ohittaneilla naisilla. Lausunto ei tarkoita sitä, että nuoremmille naisille soija aiheuttaisi jotain haittaa. EFSA:n selvitys vain on koskenut menopaussin ohittaneita
naisia (Panel on Food additives and Nutrient Sources added to Food 2015). Myös North American Menopause Society toteaa, etteivät isoflavonit lisää rinta- tai kohdunrungon syövän riskiä.

Mistä sitten kumpuaa kaikki se kirjoittelu soijan varallisuudesta, mitä netti on pullollaan? The Guardian -lehden toimittaja Justine Butler otti siitä selvää (Butler 2010). Suuri osa soijaa demonisoivista tarinoista johti WAPF (Weston A Price Foundation) -nimiseen säätiöön. WAPH väittää omistautuvansa hyvän ravitsemuksen edistämiseen – eläintuotteilla ja erityisesti pastoroimattomalla täysmaidolla. WAPH julistaa muun muassa tyydyttyneen eläinrasvan olevan terveellistä ja ettei kolesterolilla olekaan yhteyttä sydäntauteihin. Perusteluita vailla ovat heidän väitteensä myös siitä, että vegetaristit elävät lyhyemmän elämän ja että kautta historian ihminen on aina syönyt paljon eläinrasvaa. Useimmat ravitsemusasiantuntijat ja terveysjärjestöt eivät allekirjoita heidän väitteitään. Jostain syystä soija on joutunut tämän äärijärjestön mustalle listalle. Säätiön varatoimitusjohtajana toimii Kaayla Daniel, amerikkalainen ravitsemusterapeutti, joka on kirjoittanut soijaa demonisoivan kirjan The Whole Soy Story (2005).

Mikä tahansa ruoka-aine voi muuttua hyödyllisestä haitalliseksi, jos sitä käytetään ylettömän suuria määriä, kuten aiemmin mainitut tapaustutkimukset kahdesta soijan suurkuluttajasta osoittavat. Soijan lukuisat terveysvaikutukset kuitenkin puoltavat sen syöntiä, ei karttamista. Messina ja Messina (2010) ovat hahmotelleet kohtuulliseksi määräksi 2 – 4 annosta päivässä. Tästä kertyy 50 – 100 mg isoflavoneja, mikä on tutkimusten mukaan optimaalinen annos terveyden kannalta. Yksi soija-annos voi olla esimerkiksi 100 grammaa tofua tai 2 ½ dl soijamaitoa.


Kaikesta soijan erinomaisuudesta huolimatta vegaaniruokavalion voi toteuttaa myös ilman soijaa, jos esimerkiksi on sille allerginen. Ihmisen ravitsemus ei ole kiinni mistään yksittäisestä
elintarvikkeesta. Soija-allerginen voi käyttää muita palkokasveja, pähkinöitä ja siemeniä. Soija on mainio erityisesti monikäyttöisyytensä ja hyvän tuotevalikoimansa vuoksi, mutta viime aikoina markkinoille on tullut myös muita helppokäyttöisiä kasviproteiinivalmisteita. Toisaalta soijamaitoja ja -suikaleita ei ollut olemassa silloin, kun ensimmäiset tiennäyttäjät ryhtyivät
vegaaneiksi. He ovat syöneet soijansa luultavasti enimmäkseen papuina.

Lähteet:

Badger TM, Gilchrist JM, Pivik RT, Andres A, Shankar K, Chen JR ym. The health implications of soy infant formula. American Journal of Clinical Nutrition 2009;89(suppl):1668-72.

Butler J. Ignore the anti-soya scaremongers. Guardian 1.7.2010.

Hamilton-Reeves JM, Vazquez G, Duval SJ, Phipps WR, Kurzer MS, Messina MJ. Clinical studies show no effects of soyprotein or isoflavones on reproduktive hormones in men: results of a meta-analysis. Fertility and sterility 2010;94(3):997-1007

He J, Wang S, Zhou M, Yu W, Zhang Y, He X. Phytoestrogens and risk of prostate cancer: A meta-analysis of observational studies. World Journal of Surgical Oncology
2015;13:231.DOI: 10.1186/s12957-015-0648-9.

Heaney RP, Weaver CM, Fitzsimmons ML. Soybean phytate content: effect on calcium absorption. American Journal of Clinical Nutrition 1991;53:745-7.

Hwang YW, Kim SY, Jee SH, Kim YN, Nam CM. Soy food consumption and risk of prostate cancer: A meta-analysis of observational studies. Nutrition and Cancer 2009;61:598–606.


Jenkins DJA, Kendall CWC, Marchie A, Faulker DA, Wong JMW, Souza R ym. Direct comparison of a dietary portfolio of cholesterol-lowerinf foods with a statin inhypercholestetolemic participants. American Journal of Clinical Nutrition 2005;81:380-7.


Korde, LA, Wu, AH, Fears T, Nomura AM, West DW, Kolonel LN ym. Childhood soy intake and breast cancer risk in Asian American women. Cancer Epidemiology, Biomarkers & Prevention
2009;18:1050–1059.

Lampe JW. Is equol the key to the efficacy of soy foods? American Journal of Clinical Nutrition 2009;89(suppl):1664-7.

Lee SA, Shu XO, Li H, Yang G, Cai H, Wen W ym. Adolescent and adult soy food intake and breast cancer risk: Results from the Shanghai Women’s Health Study. American Journal of Clinical
Nutrition 2009;89:1920–26.


Lönnerdal B, Bryant A, Liu X, Theil EC. Iron absorption from soybean ferritin in nonanemic women. American Journal of Clinical Nutrition 2006;83:103-7.

Martinez J, Lewi JE. An unusual case of gynecomastia associated with soy product consumption. Endocrine Practice 2008;14:415–8.

Messina M. Soy and health update: evaluation of the clinical and epidemiologic literature. Nutrients 2016:24;8(12).

Messina M. Soybean isoflavone exposure does not have feminizing effects on men: a critical axamination of the evidence. Fertility and Sterility 2010:93:2095-2104.

Messina M, Messina V. The role of soy in vegetarian diets. Nutrients 2010;2:855-88.

Setchell KD, Cole SJ. Method of defining equol-producer status and its frequency among vegetarians. Journal of Nutrition 2006;136:2188-93.

Messina M, Redmond G. Effects of soy protein and soybean isoflavones on thyroid function in healthy adults and hypothyroid patients: a review of the relevant literature. Thyroid 2006;16:249-58.

Panel on Food Additives and Nutrient Sources added to Food. Scientific opinion on the risk assessment for peri- and post-menopausal women taking food supplements containing isolated
isoflavones. EFSA Journal 2015;13:4246.

Shu XO, Jin F, Dai Q, Wen W, Potter JD, Kushi LH ym. Soyfood intake during adolescence and subsequent risk of breast cancer among Chinese women. Cancer Epidemiology, Biomarkers & Prevention 2001;10:483–488.

Shu XO, Zheng Y, Cai H, Gu K, Chen Z, Zheng W ym. Soy food intake and breast cancer survival. JAMA 2009;302:2437-43.

Siepmann, T, Roofeh, J, Kiefer, FW, Edelson DG. Hypogonadism and erectile dysfunction associated with soy product consumption. Nutrition 2011;27:859–862.

Sosvorova L, Miksatkova P, Bicikova M, Kanova N, Lapcik O. The presence of monoiodinated derivates of daidzein and genistein in human urine and its effect on thyroid gland function. Food and Chemical Toxicology 2012;50:2774-79.

Vanderplas Y, Castrellon PG, Rivas R, Gutiérrez CJ, Garcia LD, Jimenez JE ym. Safety of soya-based infant formulas in children. British Journal of Nutrition 2014;111:1340-60.

Wu, AH, Wan P, Hankin J, Tseng CC, Yu MC, Pike MC. Adolescent and adult soy intake and risk of breast cancer in Asian-Americans. Carcinogenesis 2002;23:1491–96.

Xu L, Ding Y, Catalona WJ, Yang XJ, Anderson WF, Jovanovic B ym. MEK4 function, genistein treatment and invasion of human prostate cancer cells. Journal of the national cancer
institue 2009;101:1141-55.

Yan L, Spitznagel EL. Soy consumption and prostate cancer risk in men: A revisit of a meta-analysis. American Journal of Clinical Nutrition 2009;89:1155–63.

Zhang Q, Feng H, Qluwakemi B, Wang J, Yao S, Cheng G ym. Phytoestrogens and risk of prostate cancer: An updated meta-analysis of epidemiologic studies. International Journal of Food Sciences and Nutrition 2016;1–15.