Suomen D-vitamiinisuositus on liian matala

1.3.2016 (päivitetty 7.5.2020)

D-vitamiini on poikkeuksellinen vitamiinien joukossa, sillä oikeastaan se ei vitamiini olekaan. Se käyttäytyy elimistössä kuten hormoni, ja jos se keksittäisiin vasta nyt, se todennäköisesti luokiteltaisiinkin hormoniksi. Tätä hormoni-vitamiinia elimistömme muodostaa auringosta, mikä on tärkein D-vitamiinin lähde. Ihollamme on D-vitamiinin esiastetta, 7-dehydrokolesterolia, joskin sen määrä vähenee ikääntyessä (Holick 2004). Tämän auringon ultraviolettisäteily muuttaa aktiiviseen muotoon. Jos aurinkoa olisi aina saatavilla, ei D-vitamiinista tarvitsisi juurikaan murehtia. Esimerkiksi Australian ei ole tarvinnut laatia D-vitamiinisuositusta kansalaisilleen. Mitä pidemmälle päiväntasaajalta matkataan, sitä epävarmemmaksi D-vitamiinin muodostuminen iholla käy.

Äärimmäiset olosuhteet D-vitamiinin saannille auringosta löytyvät pohjoisilta leveysasteilta pimeiden talvikuukausien aikaan. Vaikka aurinko joskus näyttäytyisikin marraskuisella taivaalla, se paistaa väärästä kulmasta. Se, mistä kulmasta aurinko paistaa, vaikuttaa ultraviolettivalon määrään. Vain alle 35° leveysasteilla aurinko paistaa läpi vuoden niin suoraan, että D-vitamiinisynteesi on mahdollinen (Holick 2004). Pohjoisella pallonpuoliskolla 35° leveysasteen tuntumaan sijoittuvat muun muassa Kypros, Tokio ja Los Angeles, eteläisellä pallonpuoliskolla Buenos Aires, Etelä-Afrikan eteläisin kärki ja Australian eteläisimmät osat. Talviselle D-vitamiinitäydennykselle on siis tarvetta lähes koko Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Myös varhaiset aamut ja myöhäiset illat ovat huonoja D-vitamiinisynteesiä ajatellen. Siihen, miten tehokkaasti iho tuottaa D-vitamiinia, vaikuttaa ikä, ihonväri, vaatetuksen peittävyys ja aurinkosuojavoiteiden käyttö. Aurinkorasvat heikentävät D-vitamiinisynteesiä, samoin melaniini, jota tummaihoisilla on enemmän ihossaan. Tuottaakseen saman määrän D-vitamiinia, tumma iho tarvitsee 10-50 -kertaisen ajan auringossa verrattuna vaaleaan ihoon (Holick 2004).

Joka paikan höylä

D-vitamiini löydettiin aikoinaan, kun keksittiin sen ehkäisevän aiemmin yleistä riisitautia. Myöhemmin kertyvä tieto on paljastanut D-vitamiinin toimivan hormonin tavoin, ja varsinainen joka paikan höylä tämä vitamiini onkin elimistössämme. D-vitamiini tunnetaan roolistaan luuston ylläpitäjänä, sillä sen ansiosta kalsium imeytyy. Ilman D-vitamiinia ravinnon kalsiumista imeytyisi vain noin 10 %, kun normaalisti siitä imeytyy keskimäärin 30 %. Silloin kun tarve on suurempi – kasvun, imetyksen ja raskauden aikana – imeytymistehokkuus nousee jopa 80 %:iin (Holick 2004). Lapsuusiässä D-vitamiinin puute johtaa riisitautiin ja aikuisilla osteomalasiaan. Riittävä D-vitamiinin saanti vähentää myös olennaisesti osteoporoosin riskiä (Lehtonen-Veromaa 2002, Holick 2004, Holick 2007).

Viittaan ilmaisulla joka paikan höylä siihen, että mitä enemmän D-vitamiinia tutkitaan, sitä enemmän siitä löydetään uusia puolia, mitkä ulottuvat läpi elämän. Sillä on jonkinlainen rooli ainakin syövän, autoimmuunisairauksien, kuten 1-tyypin diabeteksen, ja sydäntautien ehkäisyssä (Holick 2004). D-vitamiinin puutteella on myös havaittu yhteys muun muassa lapsettomuusongelmiin, raskausmyrkytykseen, raskausdiabetekseen ja syntyvän lapsen riskiin sairastua allergiaan (Sowell 2015). Viime vuonna julkasitun tutkimuksen mukaan ( Vinkhuyzen ym. 2017) lapsella on yli kaksinkertainen riski sairastua autisminkirjon häiriöön, jos äiti on kärsinyt D-vitamiinin puutteesta raskauden aikana. Parhaillaan D-vitamiinia tutkitaan vilkkasti koronaemidemiaan liittyen, ja voit lukea kirjoitukseni siitä täältä.

D-vitamiinia harvoissa ruoka-aineissa

Jollei auringosta, niin mistä D-vitamiinia sitten saadaan talviaikaan? Harvat ruoka-aineet sisältävät sitä luonnostaan mainittavia määriä. Luonnostaan D-vitamiinia löytyy lähinnä rasvaisesta kalasta ja joistain metsäsienistä, kuten kanttarelleistä ja suppilovahveroista. Siksi D-vitamiinia täydennetään muun muassa margariineihin, lehmänmaitoon ja nykyään myös useimpiin kasvimaitoihin. Luomulehmänmaitoa ei täydennetä. Vaikka D-vitamiinin määrää on viime vuosina lisätty näissä tuotteissa, D-vitamiinia on lähes mahdoton saada riittävästi pelkästään täydennettyjä tuotteita käyttämällä. Kasvissyöjät eivät syö kalaa, jolloin ruokavaliossa on yksi D-vitamiinin lähde vähemmän kuin kalaa syövillä. Eihän kaikille sekasyöjillekään kala maistu, mutta kalan puuttumisen takia D-vitamiinin tärkeyttä on korostettu erityisesti kasvissyöjille. Suomalaisten vegaanien D-vitamiinipitoisuuksien mediaani oli tuoreessa tutkimuksessa (Elorinne ym. 2016) 54 nmol/l, mikä ylittää 50 nmol/l tavoitetason, mutta lähes neljänneksellä pitoisuus osoitti D-vitamiinin puutosta. Se on kuitenkin pienempi osuus kuin muilla eurooppalaisilla, joista 40 % kärsii D-vitamiinin puutoksesta (Cashman ym. 2016).

Adventist Health Study-tutkimuksen (Chan ym. 2009) mukaan D-vitamiinistatukseen ei kuitenkaan ole vaikutusta sillä, oliko henkilö kasvissyöjä, sekasyöjä tai jotain siltä väliltä. Vaikutusta oli enemmän sillä, käyttikö D-vitamiinilisää, ihon värillä ja auringossa vietetyllä ajalla. Talvella, lokakuun alusta maaliskuun loppuun, kaikki suomalaiset tarvitsevat ruokavaliosta riippumatta D-vitamiinilisää.

Paljonko D-vitamiinia on riittävästi?

Kun uudet suomalaiset ravitsemussuositukset julkaistiin 2014 (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2014), moni odotti D-vitamiinisuositusten vihdoin nousevan, kuten suosituksia oli nostettu muualla. Mutta valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositus olikin vain 10 µg/vrk – kovin vähän kansainvälisesti vertailtuna. Aurinkoisessa Espanjassakin suositellaan enemmän (15 µg) (Spiro ja Buttrisss 2014). Tutkija ja professori Matti Välimäki (Välimäki 2013) onkin todennut osuvasti suomalaiset D-vitamiinisuositukset äärikonservatiivisiksi. Määrältään lähinnä suomalaisia suosituksia on amerikkalainen, Institute of Medicinen (IOM) suositus 15 µg/vrk. Kanadalaisten tilastotieteilijöiden mukaan (Veugelers ja Ekuvaru 2014) IOM:in suositus perustuu virheelliseen tilastoanalyysiin ja se pitäisi arvioida uudelleen. Heidän mukaansa 15 mikrogramman päivittäinen saanti nostaa väestön seerumin D-vitamiinipitoisuuden vain yli tason 26,8 nmol/l, kun IOM:n suosituksen mukaan D-vitamiinin riittävä pitoisuus seerumissa on 50 nmol/l. Monien asiantuntijoiden mielestä seerumin D-vitamiinipitoisuuden pitäisi kuitenkin olla vähintään 75 nmol/l (Vieth ym. 2007, Canadian Paedistric Society 2015, Endocrine Society 2011). Mielenkiintoista kyllä, mutta en ole nähnyt IOM:in vastaavan millään lailla tilastotieteilijöiden väitteeseen.

D-vitamiiniasiantuntijat suosittelevat niinikään 20-25 µg päivittäistä saantia (Vieth ym. 2007, Heaney ym. 2011, Välimäki 2013) ja samoilla linjoilla ovat vegaaniravitsemuksen asiantuntijat Jack Norris, Virginia Messina, Brenda Davis ja Vesanto Melina. Norrisin ja Messinan suositus vegaaneille on 25 µg/vrk (Norris ja Messina 2011). He perustelevat tätä ensinnä sillä, että monet asiantuntijat suosittelevat virallisia suosituksia enemmän. Lisäksi D-vitamiinisuositusten
ollessa kiistanalainen aihe, on järkevää, että vegaanit pyrkivät virallisia suosituksia korkeampaan määrään. Becomin vegan -kirjan (2014) kirjoittaneet Brenda Davis ja Vesanto
Melina (Davis ja Vesanto 2014), toteavat, että varsinkin jos auringonvalolle altistus on vähäistä, vegaanien on järkevää tavoitella 25 – 50 μg/vrk saantia, mitä monet asiantuntijat
suosittelevat.

Euroopan maista Saksa, Itävalta ja Sveitsi suosittelevat 20 µg/vrk (Spiro ja Buttriss 2014). Kanadan lastenlääkärijärjestö suosittelee täysimetetyille vauvoille 20 µg ja raskaana oleville naisille 50 µg/vrk D-vitamiinia (Canadian Paediatric Society 2015). Elämme kanadalaisten kanssa samoilla leveysasteilla ja saamme siis yhtä vähän D-vitamiinia auringosta. Endocrine Society suosittelee 38 - 50 µg/vrk D-vitamiinia (Holick ym. 2011), mutta sekään ei vielä ole ylin suositus, mitä on annettu. Jotkut D-vitamiiniasiantuntijat suosittelevat raskaana oleville peräti 100 µg D-vitamiinia päivittäin (Hollis ja Wagner 2013). Ero suomalaisiin suosituksiin on kymmenkertainen.

Riittävän D-vitamiinin tärkeys korostuu raskauden aikana, sillä vajaalla saannilla on kauaskantoisia seurauksia syntyvän lapsen terveyteen. Jos äidillä on ollut vajausta D-vitamiinista raskauden aikana, se voi näkyä lapsella heikkona luuston kuntona kouluiässä (Javaid ym. 2006).

Valtion ravitsemusneuvottelukunta väittää tietenkin oman 10 µg suosituksensa perustuvan uusimpaan, vankkaan tutkittuun tietoon. Jos näin on, mihin sitten perustuvat muun maailman suuremmat suositukset, mukaan lukien tunnettujen D-vitamiinitutkijoiden näkemykset? Jos 10 µg/vrk todella olisi kaikille riittävä määrä, silloin ei tietenkään kertyisi tutkimustietoa määrän riittämättömyydestä. Esimerkiksi Viljakainen H ym. (2010) tutki vuonna suomalaisia odottavia äitejä ja heidän vastasyntyneitä lapsiaan. Äidit saivat hyvin D-vitamiinia suomalaisiin suosituksiin nähden, keskimäärin 14,3 μg/vrk. Kuitenkin äideistä 71 prosentilla oli D-vitamiinin puutos ja vastasyntyneistä lapsista 15 prosentilla. Yhtä suuri osuus, 71 %, suomalaisista lapsista ja nuorista kärsi D-vitamiinin puutteesta Pekkisen ym. (2012) tutkimuksessa, vaikka keskimääräinen
D-vitamiinin saanti oli pojilla suositellut 10 µg/vrk ja tytöilläkin lähes yhtä paljon (9,1 µg/vrk). Tutkimustietoa nykyisten suositusten riittämättömyydestä kertyy koko ajan lisää (Brett ym. 2018, Mortensen ym. 2016, Öhlund ym. 2017, Smith ym. 2016, Rajakumar ym. 2016).


Hämmästyttävin yksityiskohta löytyy kirjallisuuskatsauksesta (Lambrg-Allardt ym. 2013 ) joka on laadittu D-vitamiinista pohjoismaisia suosituksia varten. Sen johtopäätöksenä todetaan, että 15 µg D-vitamiinia päivittäin on riittävä määrä suurimmalle osalle ihmisistä. Lue täältä, miksi D-vitamiinisuositus Suomessa ja muissa pohjoismaissa on silti jätetty 10 µg:aan.

Rasvaliukoisena vitamiinina D-vitamiinia on mahdollista saada myös liikaa, joskin sen myrkyllisyyttä on aiemmin yliarvioitu (Holick 2015). Saannin ylärajan suhteen ollaan kuitenkin yksimielisempiä kuin minimimäärän. Liikasaantia ei tarvitse pelätä, kunhan pitkäaikainen saanti ei ylitä 100 μg päivässä. Auringosta ei ole mahdollista saada yliannosta D-vitamiinia, sillä iho tuottaa sitä vain tarpeen mukaan. Koko vartalon altistus ultraviolettisäteilylle vastaa noin 250 μg annosta D-vitamiinia (Vieth 1999). Tämän määrän epäsuhta verrattuna pienimpiin D-vitamiinisuosituksiin on yksi peruste suhtautua niihin kriittisesti.


D2 vai D3?

D-vitamiinia on kahdessa muodossa. D2 eli ergokalsiferoli on aina kasviperäistä. D3 eli kolekalsiferoli on useimmiten eläinperäistä, mutta markkinoilla on myös kasviperäisiä, jäkäläpohjaisia D3-valmisteita. Aiemmissa tutkimuksissa D3-vitamiini on pitänyt D2-vitamiinia paremmin yllä veren D-vitamiinipitoisuutta silloin, kun annokset ovat olleet suuria (Armas ym. 2004, Heaney ym. 2011, Binkley ym. 2011). Normaaleilla annoksilla kumpikin D-vitamiinin muoto on imeytynyt yhtä hyvin (Holick ja Biancuzzo 2008, Biancuzzo ym. 2010).

Viimeaikaiset tutkimustulokset ovat osoittaneet D3-vitamiinin D2-vitamiinia tehokkaammaksi myös pienemmillä annoksilla (Tripkovic ym. 2012, Tripkovic ym. 2017). Vuonna 2016 Vegan Society uudisti tuottamansa Veg1- monivitamiinivalmisteen koostumusta niin, että sen aiemmin sisältämä D2-vitamiini muutettiin D3-vitamiiniksi. Samalla D-vitamiinin määrä nostettiin 10 μg:sta 20 μg:aan. Syynä tähän oli mm. käyttäjiltä tullut palaute, jonka mukaan 10 μg D-vitamiinia päivässä ei nostanut veren D-vitamiinipitoisuutta tavoitetasolle.

Suomessa jotkut ravitsemusasiantuntijat pitävät kiinni virallisista D-vitamiinisuosituksista myös vegaaneille sillä argumentilla, että fysiologinen tarve on sama ruokavaliosta riippumatta. Näin toki onkin, mutta toistaiseksi suurin osa kasvimaidoista sekä margariineista on täydennetty D2-vitamiinilla, kun taas eläinperäiset tuotteet kuten lehmänmaito täydennetään D3-vitamiinilla. Vegaanilla on siis lähtökohtaisesti vähemmän mahdollisuuksia saada parhaiten imeytyvää D-vitamiinia ruoasta.

D-vitamiinin puute on yleistä

D-vitamiinin puute on yhä yleistä koko Euroopassa; 40 %:lla eurooppalaisista veren D-vitamiinipitoisuus on alle 50 nmol/l (Cashman ym. 2016). Viimeisimmässä Finravinto 2012 - tutkimuksessa suomalaisten D-vitamiinin saanti on parantunut sekä ruokavaliosta että valmisteista (Helldįn ym. 2013). Viime vuosina D-vitamiinin määrää on lisätty täydennetyissä elintarvikkeissa, mikä selittää kohentuneen saannin ruokavaliosta. Saannin lisääntyminen valmisteista kertoo kansalaisten olevan tietoisia D-vitamiinitäydennyksen tarpeesta. Parantunut saanti heijastuu luonnollisesti kohonneina veren D-vitamiinipitoisuuksina, mikä on saanut jotkut asiantuntijat julistamaan, että D-vitamiiniongelma on ratkaistu eikä vitamiinilisiä tarvita (Itkonen ym. 2017). Kuitenkin pahimmillaan aikuista suomalaisista reilu viidennes (Raulio ym. 2017) ja lapsista 19,5 - 71 % (Pekkinen ym. 2012, Soininen ym. 2016) kärsii yhä D-vitamiinin puutteesta. Tämä on Itkosen ym. (2017) mielestä ilmeisesti sitten hyvä tilanne?

Vaikka elintarvikkeiden täydentämisellä on ollut suuri merkitys, ratkaisevaa on ollut juuri D-vitamiinilisien käyttö. Vuodesta 2000 vuoteen 2011 D-vitamiinilisää käyttävien suomalaisten osuus on kasvanut 11 %:sta 41 %:iin (Jääskeläinen ym. 2017) ja vitamiinilisää käyttävien
D-vitamiinin saanti on kolminkertaista verrattuna niihin, jotka eivät käytä (Raulio ym. 2017). Siinä joukossa, jolla oli D-vitamiinin puutos, miehistä 83 % ja naisista 71 % ei käyttänyt D-vitamiinilisää.

Raskaana olevista naisista peräti 95 % käyttää nykyään D-vitamiinilisää (Hauta-alus ym. 2017), mikä on vähentänyt D-vitamiinipuutoksen esiintyvyyden heillä yhteen prosenttiin. Keskimääräinen vitamiinitäydennys tosin olikin heillä virallisia suosituksia suurempi (15,7 μg/vrk).

Oma D-vitamiinitilanne on helppo tarkistaa verikokeella, jos on epävarma siitä, onko D-vitamiinilisää tullut otettua riittävästi. 25-hydroksi-D-vitamiini eli 25-(OH)-D on se D-vitamiinin muoto, jolla D-vitamiinitilannetta mitataan. Oikea ajankohta mittaukselle on kevättalvi. Syksyllä ja syystalvella tehty mittaus kertoo lähinnä siitä, miten hyvin D-vitamiinivarastot ovat kesällä täydentyneet. Kevättalvella nämä varastot ovat ehtyneet.

Koska nykyiset suomalaiset suositukset eivät turvaa hyvää D-vitamiinin saantia talviaikaan Suomen leveysasteilla, suosittelen kaikille ruokavaliosta riippumatta D-vitamiinia seuraavasti (Huom! Olen muuttanut näitä suosituksiani toukokuussa 2020 koronaepidemiasta johtuen. Tavoitteena on 75 nmol/l D-vitamiinipitoisuus)*:

  • 1-10-vuotiaat lapset 25 -30 μg/vrk (isommille lapsille voi antaa hyvin myös 40 μg/vrk)
  • Yli 11-v lapset ja aikuiset 40 -50 μg/vrk (ylipainoisille, tummaihoisille ja peittävästi pukeutuville 50 μg/vrk on varmempi valinta, tummaihoisille tarvittaessa vuoden ympäri)
  • Raskaana olevat 50 μg - 100 μg/vrk
  • Imettävät äidit 50 μg/vrk
  • Täysimetetyt vauvat 20 μg/vrk (silloin jos äiti käyttää 50 μg/vrk. Jos äiti käyttää itse vahvempaa valmistetta, 10 μg/vrk on tällöin turvallisempi vauvalle. D-vitamiinia erittyy äidinmaitoon sen mukaan, paljonko äidin oma D-vitamiinin saanti on. Lue lisää aiheesta täältä).
  • Äidinmaidon korviketta 500- 800 ml/vrk saavat vauvat 6 μg/vrk,
    ja yli 800 ml saavat 2 μg/vrk (korvikkeisiin on lisätty D-vitamiinia**)
  • Yli 65-vuotiaat 50 μg/vrk ympäri vuoden
  • Yli 75-vuotiaat 50-100 μg/vrk ympäri vuoden

* Suurimmat turvalliset päiväsaannit, joita ei ole hyvä ylittää pitkäaikaisesti ovat 0-6 kk:n ikäiselle 25 μg/vrk, 6-12 kk:n ikäiselle 35μg/vrk, 1-10-vuotiaille 50 μg/vrk ja yli 10-vuotiaille ja aikuisille 100 μg/vrk (EFSA). Institute of Medicinella on hieman erilaiset turvarajat, ja olen käyttänyt niitä aiemmin tässä kohtaa sekä kirjassani. Turvarajat tarkoittavat kokonaissaantia, mikä pitää sisällään sekä ruoasta että lisistä saadun vitamiinin.

** Syksyllä 2018 äidinmaidon korvikkeiden ja vierotusvalmisteiden D-vitamiinipitoisuutta nostettiin uuden EU-asetuksen (2016/127) mukaisesti. Asetuksen mukaan korvikkeessa pitää olla vähintään 2 μg ja enintään 3 μg D-vitamiinia 100 kcal kohden. Sen myötä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antoi uudet D-vitamiinisuositukset, jonka mukaisesti 500 – 800 ml korviketta
saavalle lapselle riittää kuuden μg:n D-vitamiinilisä ja yli 800 ml päivässä
käyttävälle kaksi mikrogrammaa. Uuden asetuksen mukaista korviketta juova vauva saa minimissään, juodessaan puoli litraa, 7 – 10 μg D-vitamiinia korvikkeesta. Jos taas esimerkiksi 3 – 5 kk:n ikäinen vauva syö ohjeellisen määrän enimmäismäärän 1200 ml, hän saa korvikkeestaan D-vitamiinia 16 – 24 μg. Toisin sanoen vain puoli litraa korviketta käyttävällä D-vitamiinin saanti voi jäädä niukaksi.

Tummaihoisille lapsille suositellaan D-vitamiinilisää ympäri vuoden koko kasvukauden ajan. Myös pienille lapsille (ihonväristä riippumatta) lisä on tarpeen läpi vuoden, koska he ovat usein suojattu hyvin auringolta. Ylipaino heikentääa D-vitamiinin vaikutusta, ja Endocrine Society (Holick ym. 2011) suositteleekin ylipainoisille 2-3 -kertaista määrää D-vitamiinia verrattuna normaalipainoisiin.

Lähteet:

Armas LAG, Hollis BW, Heaney RP. Vitamin D2 is much less effective than vitamin D3 in humans. The Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism 2004;89(11):5387-91.

Biancuzzo RM, Young A, Bibuld D ym. Fortification of orange juice with vitamin D2 or vitamin D3 is as effective as oral supplement in maintaining vitamin D status in adults. American Journal of Clinical Nutrition 2010;91:1621–6.

Binkley N, Gemar D, Engelke J, Gangnon R, Ramamurthy R, Krueger D ym. Evaluation of ergocalciferol or cholecalciferol dosing, 1600 IU daily or 50 000 IU monthly in older adults. The Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism 2011;96:981-88.

Brett NR, Parks CA, Lavery P, Agellon S, Vanstone CA, Kaufmann M ym. Vitamin D status and functional outcomes in children aged 2-8 y: a 6-mo vitamin D randomized controlled trial. American Journal of Clinical Nutrition 2018:107:355-64.

Canadian Paediatric Society. Position statement: Vitamin D supplementation: recommendations for Canadian infants and mothers. www.cps.ca. Päivitetty 30.1.2015

Cashman KD, Dowling KG, Škrabįkovį Z, Gonzales-Gross M, Valtueńa J, Henauw SD ym. Vitamin
D deficiency in Europe: pandemic? American Journal of Clinical Nutrition 2016;103:1033-44.

Chan J, Jaceldo-Siegl K, Fraser GE. Serum 25-hydroxyvitamin D status of vegetarians, partial vegetarians, and nonvegetarians: the Adventist Health Study. American Journal of Clinical Nutrition 2009;89(suppl):1686-92.


Davis Brenda ja Melina Vesanto: Becoming Vegan. Comperehensive Edition. Book
Publishing Company 2014.

Elorinne A-L, Alfthan G, Erlund I, Kivimäki H, Paju A, Salminen I ym. Food and nutrient intake and nutritional status of Finnish vegans and non-vegetarians. PLoS One 2016;11(2):
e0148235.doi:10.1371/journal.pone.0148235

Hauta-alus H, Holmlund-Suila E, Rita HJ, Enlund-Cerullo M, Rosendahl J, Valkama SM ym. Season,
dietary factors, and physical activity modify 25-hydroxyvitamin D concentration during pregnancy. European Journal of Nutrition 2017a DOI 10.1007/s00394-017-1417-z.

Heaney RP, Holick MF. Why the IOM recommendations for vitamin D are deficient. Journal of Bone and Mineral Research 2011:26;455–7.

Heaney RP, Recker RR, Grote J, Horst RL, Armas LAG. Vitamin D(3) is more potent than vitamin D(2) in humans. Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism 2011;96:447-52.

Helldįn A, Raulio S, Kosola M, Tapanainen H, Ovaskainen M-L, Virtanen S. Finravinto 2012 -tutkimus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2013.

Holick MF. Vitamin D: importance in the prevention of cancers, type 1 diabetes, heart disease, and osteoporosis. American Journal of Clinical Nutrition 2004;79:362.71.

Holick MF. Vitamin D deficiency. New England Journal of Medicine 2007:357:266–81.

Holick MF. Vitamin D is not as toxic as was once thought: A historical and an up-to-date perspective. Mayo Clinic Proceedings 2015;90(5):561-564.

Holick MF, Biancuzzo RM, Chen TC ym. Vitamin D2 is as effective as vitamin D3 in maintaining circulation concentrations of 25-hydroxyvitamin D. Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism 2008;93:677–81.

Holick MF, Binkley NC, Bischoff-Ferrari A, Gordon CM, Hanley DA, Heaney RP. ym. Clinical practice guideline: evaluation, treatment and prevention of vitamin D deficiency: an Endocrine Society clinical practice guideline. Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism 2011;96:1911-30.

Hollis BW, Wagner CL. Vitamin D and pregnancy: skeletal effects, nonskeleltal effects, and birth outcomes. Calcific Tissue International 2013;92:128-39.

Itkonen S, Erkkola M, Lamberg-Allardt C. Suomalaisten D-vitamiinitilanne on nykyisin hyvä.
Helsingin Sanomat, mielipide 15.12.2017.

Javaid MK, Crozier SR, Harvey NC, Gale CR, Dennison EM, Boucher BJ ym. Maternal vitamin D status during pregnancy and childhood bone mass at age 9 years: a longitudinal study. The Lancet 2006;367:36-43.

Jääskeläinen T, Itkonen ST, Lundqvist A, Erkkola M, Koskela T, Lakkala K ym. The positive impact of general vitamin D food fortification policy on vitamin D status in a representive adult Finnish population: evidence from an 11-y follow-up based on standardized 25-hydroxyvitamin D data. American Journal of Clinical Nutrition 2017;105:1512-20.

Lamberg-Allardt C, Brustad M, Meyer HE, Steingrimsdottir L. Vitamin D – a systematic literature review for the 5th edition of the Nordic Nutrition Recommendations. Food & Nutrition Research 2013;57:22671.

Lehtonen-Veromaa MKM, Möttönen TT, Nuotio IO, Irjala KMA, Leino AE, Viikari JSA. Vitamin D and attainment of peak bone mass peripubertal Finnish girls: a 3-y prospective study. American Journal of Clinical Nutrition 2002;76:1446-53.


Mortensen C, Damsgaard CT, Hauger H, Ritz C, Lanham-New S, Smith TJ ym. Estimation of the dietary requirement for vitamin D in white children aged 4–8 y: a randomized, controlled, dose-response trial. American Journal of Clinical Nutrition 2016;104:1310-7.

Norris J, Messina V. Vegan for life. Da Capo Press, 2011.

Pekkinen M, Viljakainen H, Saarnio E, Lamberg-Allardt C, Mäkitie O. Vitamin D is a major determinant of bone mineral density at school age. Plos One 2012 7(7):e40090 doi:1371/journal.pone.0040090

Rajakumar K, Moore CG, Yabes J, Olabopo F, Haralam MA, Comer D ym. Estimations of dietary vitamin D requirements in black and white children. Pediatric RESEACH 2016;80(1):14-20.


Raulio S, Erlund I, Männistö S, Sarlio-Lähteenkorva, Sundvall J, Tapaninen H ym. Successful nutrition policy: imrovement of vitamin d intake and status in Finnish adults over the last decade. European Journal of Public Health 2017;27:268-273.


Smith TJ, Tripkovic L, Damsgaard CT, Mųlgaard C, Ritz C, Wilson-Barnes SL ym. Estimation of the dietary requirement for vitamin D in adolescents aged 14–18 y: a dose-response, double-blind, randomized placebo-controlled trial. American Journal of Clinical Nutrition 2016;104:1301-9.


Soininen S, Eloranta AM, Lindi V, Venäläinen T, Zaproudina N, Mahonen A ym. Determinants of serum 25-hydroxyvitamin D concentrations in Finnish children: the Physical Activity and Nutrition in Children (PANIC) studyh Journal of Nutrition 2016;115:1080-09.
Sowell KD, Keen CL, Uriu-Adams JY. Vitamin D and reproduction: From gametes to childhood. Healthcare 2015;3:1097-1120

Spiro A, Buttriss JL. Vitamin D: An overview of vitamin D status and intake in Europe. Nutrition Bulletin 2014;39:322-50.


Tripkovic L, Lambert H, Hart K, Smith CP, Bucca G, Penson S ym. Comparison of vitamin D2 and vitamin D3 supplementation in raising serum 25-hydroxyvitamin D status: a systematic review and
meta-analysis. American Journal of Clinical Nutrition 2012;95:1357-64.



Tripkovic L, Wilson LR, Hart K, Johnsen S, Lusignan S, Smith CP ym. Daily supplementation with 15 µg vitamin D compared with vitamin D to increase wintertime 25-hydroxyvitamin D status in healthy South Asian and white European women: a 12-wk randomized placebo-controlled food-fortification trial. American Journal of Clinical Nutrition 2017;106:481-90.

Valtion ravitsemusneuvottelukunta: Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014.

Veugelers PJ, Ekwaru JP. A statistical error in the estimation of the recommended dietary allowance for vitamin D. Nutrients 2014;6:4472-4475

Vieth R. Vitamin D supplementation, 25-hydroxyvitamin D concentrations and safety. American Journal of Clinical Nutrition 1999;69:842-65.

Vieth R, Bischoff-Ferrari H, Boucher BJ, Dawson-Hughes B, Garland CF, Heaney RP ym. The urgent need to recommend an intake of vitamin D that is effective. American Journal of Clinical Nutrition
2007;85:3649–50. 4.

Viljakainen H, Saarnio E, Hytinantti T ym. Maternal vitamin D status determines bone variables in the newborn. Journal of Clinical Endocrinology and metabolism 2010:95;1749-57

Vinkhuyzen AA, Eyles DW, Burne THJ, Blanken LME, Kruithof CJ, Verhulst F ym. Gestational vitamin D deficiency and autism spectrum disorder. BJPsych Open 2017;3:85-90.

Välimäki MJ. D-vitamiinimääritysten tarve. Suomen Lääkärilehti 2013:68;1588–90. 6.


Öhlund I, Lind T, Hernell O, Silfverdal SA, Karlsand Åkeson P. Increased vitamin D intake differentiated according to skin color is needed to meet requirements in young Swedish children during winter: a double-blind randomized clinical trial. American Journal of Clinical Nutrition 2017;106:105-12.