Ravitsemussuositukset - tiedettä vaiko politiikkaa?

12.3.2016 (päivitetty 9.5.2020)

Ravitsemussuositukset herättävät aika ajoin keskustelua ja tunteita. Murskaavin kritiikki suosituksia kohtaan tuntuu tulevan usein personal trainereilta, karppaajilta ja ravintoterapeuteilta*, joilta puuttuu ravitsemustieteen koulutus. Tuskin kenellekään juolahtaisi mieleen kysyä minulta asiantuntevia neuvoja ortopediasta, mutta ei voi kuin ihmetellä sitä itsevarmuutta, millä esimerkiksi ortopedi Antti Heikkilä jakaa ravitsemusneuvoja vailla alan koulutusta. Ei ihme, että maallikko on hämillään erilaisten mielipiteiden ja tutkitun tiedon ristitulessa.

Tarkoitukseni on tässä avata ravitsemussuositusten taustoja: ketkä niitä laativat, keitä varten ja ovatko ne aina sovellettavissa myös vegaaniruokavalioon.

Suositusten historia alkaa vuodesta 1936, jolloin Kansainliitto laati ensimmäiset ravitsemussuositukset. Sen jälkeen eri järjestöt ja viranomaiset ovat julkaisseet runsaasti erilaisia suosituksia. Suomalaiset tarveluvut esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1952 ja pohjoismaiset 1968 (1). Vuosien saatossa suositusten tavoite on muuttunut alkuaikojen puutostautien ehkäisystä terveyden edistämiseen. Tuoreimmat suomalaiset suositukset ovat vuodelta 2014 ja ne perustuvat vuoden 2013 pohjoismaisiin suosituksiin.

Suomalaiset suositukset laatii valtion ravitsemusneuvottelukunta, jonka voisi loogisesti olettaa kuuluvan Sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen. Mutta ei, ravitsemusneuvottelukunnan nimittää Maa- ja metsätalousministeriö - mikä herättää heti kriittisen ajatuksen siitä, keiden kaikkien intressejä suosituksissa huomioidaan.

Suositus ei ole keskiarvo eikä minimitarve

Hyvin usein törmää virhekäsitykseen, jossa suositeltavat tarveluvut mielletään keskiarvoiksi, tai jopa minimitarpeeksi. Ensimmäisessä Kansainliiton suosituksissa ne olivatkin keskiarvoja, mutta eivät enää. Suositeltava määrä on yleensä kahden standardipoikkeaman verran keskiarvosta ylöspäin (kuva 1). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että noin 98 % ihmisillä kyseisen ravintoaineen tarve on pienempi kuin suositus. Näin halutaan varmistaa, että suositeltava määrä olisi riittävästi lähes kaikille.

Pohjoismaisissa suosituksissa on suositeltavan saannin lisäksi mainittu myös keskimääräinen tarve ja minimitarve. Esimerkiksi kalsiumin keskimääräinen tarve on 500 mg/vrk, kun taas suositus on 800 mg/vrk (2). Meijeriteollisuuden rahoittama Maito ja Terveys ry käyttää mielellään propagandaesitteissään mielikuvia kalsiumsuosituksesta minimitarpeena. Todellisuudessa suositusten ylittämisellä ei saavuteta mitään terveydellisiä etuja, vaan mahdollisesti haittoja. Useat kivennäisaineet muun muassa vaikuttavat toinen toisensa imeytymiseen. Jos yhden saanti korostuu yli muiden, se voi haitata jonkun muun imeytymistä. Esimerkiksi kalsium häiritsee raudan imeytymistä. Joillekin ravintoaineille on määritelty suurin turvallinen päiväsaanti, jota ei ole hyvä ylittää pitkäaikaisesti (3). Ruokaa syömällä ylärajoja on vaikea ylittää, mutta ravintolisien kanssa kannattaa olla tarkkana.

Poikkeus on D-vitamiini, jonka nykyistä suositusta Suomessa ja muissa pohjoismaissa, ei voi pitää edes minimitarpeena, sillä 10 µg on riittämätön määrä. Erityisesti lääkärit ovat kritisoineet D-vitamiinisuositusta (4, 5). Moni heistä on nähnyt työssään D-vitamiinivajeen vaikutukset potilaissaan.

Suosituslukujen tulkinnassa on kuitenkin paljon ongelmia silloinkin, vaikka tarveluku on kohdillaan. Vaikka lukuja näkeekin käytettävän yleisesti yksilöiden ravinnonsaannin tarkasteluun, ne on ensisijaisesti tarkoitettu käytettäväksi väestöryhmille, kuten joukkoruokailun suunnitteluun (3). Lisäksi pitäisi muistaa, että suositeltavat määrät edustavat pitkän aikavälin, esimerkiksi kuukauden, keskiarvoa. Yhden päivän ravintoaineiden saannin perusteella ei voi vielä tehdä juuri mitään johtopäätöksiä

Soveltuvatko kaikki suositukset kasvissyöjille?

Suositusten laatiminen ja julkaiseminen on pitkä prosessi. Hyvin usein tietoja ravintoaineiden tarpeista on saatu koe-eläimillä tehdyistä tutkimuksista, joissa muun muassa aiheutetaan tahallisesti puutosoireita eläimille.

Silloinkin kun tiedot perustuvat ihmisistä saatuihin tuloksiin, ne pohjautuvat keskivertoihmisen eli sekasyöjän ravitsemukseen. Esimerkiksi kalsiumsuosituksen soveltaminen vegaaneille on ongelmallista. Kalsiumin tarve määritellään kalsiumtasapainotutkimuksilla, joissa yksinkertaisesti mitataan, millä määrällä kalsiumia eritetty kalsium ja kalsiumin saanti ovat tasapainossa (6). Näissä tutkimuksissa tutkittavat ovat useimmiten länsimaisia elämäntapoja noudattavia keskivertosekasyöjiä, jotka syövät paljon eläinproteiinia ja kasviksia usein liian vähän. On hyvin vähän syytä olettaa, että tällaiset suositukset pätisivät sellaisenaan vegaaneilla, sillä eläinproteiini aiheuttaa kalsiumhävikkiä. Eläinproteiinin vaikutus kalsiumin tarpeeseen voidaan laskea matemaattisella kaavalla, minkä perusteella WHO onkin luonnostellut pienemmän kalsiumsuosituksen (750 mg) niille, jotka syövät eläinproteiinia vähemmän (7). Professori Amy Lanoun mielestä noin 500 mg päivittäinen kalsiumin saanti on riittävä kasvissyöjille ja vegaaneille (8). Itse suosittelen kuitenkin vähintään 550 mg saantia, perustuen EPIC-Oxford -tutkimukseen, jossa vegaaneilla havaittiin suurempi murtumariski, mikäli he saivat kalsiumia alle 525 mg päivässä (9). Kalsiumsuositukset vaihtelevat paljon maittain, alkaen Japanin 650 mg:sta (10) päättyen USA:n 1000 mg:aan (11).

B12-vitamiini suosituskaan ei sovellu aivan sellaisenaan vegaaneille, vaikka fysiologinen tarve vitamiinille onkin sama. Vegaaneilla saantilähteet ovat erilaiset, ja siksi vegaanijärjestöt ovat laatineet omia ohjeita riittävän B12-vitamiinin turvaamiseksi.

Sinkin suhteen suomalaisissa suosituksissa (3) suositellaan vegaaneille 25- 30 % suurempaa määrää kuin muille, koska yhtäältä eläinproteiini parantaa sinkin hyväksikäytettävyyttä ja toisaalta viljan fytiinihappo heikentää sitä. Sinkki ei kuitenkaan ole ollut vegaaneilla yleensä minkäänlainen ongelma. Sitä on runsaasti täysjyväviljatuotteissa ja palkokasveissa.

Markkinavoimia

Oman värinsä ravitsemussuosituksiin antavat maatalouspolitiikka ja taloudelliset intressit. Räikeimmillään suositusten pääsyä julkisuuteen jarrutetaan poliittisten pyrkimysten takia, kuten tapahtui Englannissa vuonna 1979. Kun suosituksia laatinut työryhmä yritti vähentää rasvan saantia kokonaisenergiasta 30 %:iin, mikä on suositus nykyisin, sikäläinen sosiaali- ja terveysministeriö jarrutti projektia jo valmistumisvaiheessa. Suositusten valmistuttua hallitus sanoutui irti raportista ja rajoitti sen jakelua (1).

Politiikka ja eläintuottajien intressit jylläävät vahvoina tänäkin päivänä. Eläinteollisuus yrittää vaikuttaa sinne, missä ikinä tehdäänkin ravitsemuspolitiikkaa. Tämän on saanut kokea Ruotsi, joka on jo vuodesta 2006 alkaen yrittänyt laatia suosituksia ekologisesta ruokavaliosta (12). Ensin suositukset tyrmäsi Euroopan unioni, jonka mielestä lähiruokaan kannustaminen suosi ruotsalaisia tuottajia. Sitten uudelleen muotoillut suositukset eivät miellyttäneet Ruotsin hallitusta, jonka mielestä ne olivat vapaakaupan vastaisia. Äänekkäimmin ympäristöystävällisiä suosituksia on vastustanut meijeriteollisuus, joka kokee uhaksi lehmänmaidon korvaamisen kasvimaidoilla. Ruotsi kuitenkin sai suositukset julkaistua vihdoin 2015. Yhdysvalloissa ekologisten suositusten vastustus on ollut niin vahvaa, että hankkeesta on luovuttu.

Ainakin Suomessa eläinteollisuus on erikoistunut toimimaan yhdistysten kautta - mikä saa markkinoinnin näyttämään ikään kuin kansanterveysvalistukselta. Itse olen saanut neuvolassa Maito ja Terveys ry:n tekemän "Lapsi ja maito, kasvava lapsi tarvitsee maitoa" -esitteen. Joku toinen on saanut Lihatiedotusyhdistys ry:n oppaan. Tiedotus on harhaanjohtava sana, sillä kyseisen yhdistyksen hallituksessa toimii lihatalojen edustajia ja yhdistyksen tarkoitus on edistää lihansyöntiä.

Eläinteollisuus on myös tekevinään tiedettä. American Journal of Clinical -lehti julkaisi hiljattain tanskalaisen tutkimuksen (13), jonka oli kokonaan rahoittanut meijeriteollisuus. Tutkimustulos olikin varmasti meijeriteollisuuden mieleen, sillä tutkijoiden johtopäätös oli, että runsaasti tyydyttynyttä rasvaa sisältävä ruokavalio on vähemmän haitallinen sydänterveydelle, kuin vähän rasvaa, mutta runsaasti hiilihydraatteja sisältävä ruokavalio. Pian lehti julkaisi kuitenkin tutkimustuloksen kyseenalaistavan vastineen (14). Näin tulos saatiin aikaan, kirjoittaa Peter Marckmann vastineessaan: tyydyttynyttä rasvaa sisältävään ruokavalioon lisättiin terveellisiä ainesosia ja vastaavasti runsashiilihydraattiseen ruokavalioon mahdollisimman epäterveellisiä osia. Eläinrasvadieetistä oli esimerkiksi tehty erittäin kuitupitoinen, niin että kuitua oli lähes kaksinkertainen määrä tavanomaiseen länsimaiseen ruokavalioon verrattuna. Samoin eläinrasvan oheen lisättiin pähkinöitä, rypsiöljyä ja auringonkukkaöljyä, jotka kaikki alentavat huonoa LDL-kolesterolia. Vähärasvaiseen ja runsashiilihydraattiseen ruokavalioon, minkä haluttiinkin näyttävän tutkimuksessa huonolta, sen sijaan lisättiin kovaa kookosrasvaa, mikä puolestaan nostaa LDL-kolesterolia. Siitä tehtiin myös vähäkuituinen suosimalla yksinkertaisia sokereita hiilihydraatin lähteinä.

Edistysaskelia

Jos suosituksia tehtäisiin tiede edellä, kansalaisille suositeltaisiin ensisijaisesti kasvisruokaa (15,16). Paljon edistystä on kuitenkin tapahtunut sitten 2000-luvun alun, jolloin aloitin itse ravitsemustieteen opiskeluni. Ei silloin kukaan puhunut lihansyönnin rajoittamisesta ja palkokasvit oli varattu vain kasvissyöjille lihaa korvaamaan. Vuoden 2014 suosituksissa (3) lihan ja lihavalmisteiden käyttöä suositellaan vähentämään ja lisäämään palkokasvien käyttöä.

Lautasmallit, ruokaympyrät ja -pyramidit lihoineen, kaloineen ja lehmänmaitoineen ovat kuitenkin iskostuneet ihmisten mieliin niin hyvin, että moni luulee olevan terveellistä tai jopa välttämätöntä syödä eläimiä päivittäin, jopa joka aterialla. Tämän osoitti hyvin vuonna 2010 käyty keskustelu koulujen kasvisruokapäivästä Helsingissä. ”Sekaruoka on suositus, josta pidetään kiinni”, jyrähti silloinen Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja ja tuolloin Valtion ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtajana toiminut Pekka Puska keskusteluun (17). Kyseessä oli yksi kasvisruokapäivä viikossa, ei koululaisten pakottaminen kasvissyöjiksi.

Academy of Nutrition and Dietetics, entiseltä nimeltään American Dietetic Association totesi jo vuoden 1997 kannanotossaan (18) vegaaniruokavalion sopivan kaikissa elämänvaiheissa, niin raskauden, imetyksen kuin lapsuudenkin aikana. Valtion ravitsemusneuvottelukunnalta meni asian myöntämiseen lähes 20 vuotta, mutta 2016 uusituissa lasten ravitsemussuosituksissa se vihdoin tapahtui (19). Vegaaniruokavaliota on käsitelty uudessa suosituksessa asiantuntevasti ja oppaassa julkaistiin myös vegaanin lautasmalli.

Vegaani- ja muiden kasvisruokavalioiden osaamisessa ja esimerkiksi kasvikunnan proteiinin lähteiden ymmärtämisessä on kuitenkin vielä parantamisen varaa Suomessa. Tämä näkyy virallisessa ruokapyramidissa, jossa palkokasvit löytyvät kasvislohkosta lähinnä suurennuslasilla katsoen, vaikka niiden pitäisi olla muiden proteiinipitoisten ruokien kanssa samassa kategoriassa. Vertailukohteeksi sopii vaikkapa autralialainen ruokapyramidi jossa soijamaitopurkki seisoo tasavertaisena lehmänmaitopurkin rinnalla ja linssit, pavut ja tofu ovat hyvin esillä proteiiniruokien ryhmässä.

Minne katosivat lähdeviitteet?

Valtion ravitsemusneuvottelukunta korostaa usein, miten suositukset perustuvat laajaan tieteelliseen näyttöön. Tämän vakuuttelun kanssa on ristiriidassa omituinen kehityssuunta, joka ei lakkaa ihmetyttämästä minua. Minne lähdeviitteet ovat kadonneet? Vuoden 1998 suomalaisissa ravitsemussuositusten lopussa on kirjallisuusosio, josta löytyy satoja lähdeviitteitä (20). Vuoden 2005 suosituksissa (21) lähdekirjallisuus on typistynyt 13 lähdeviitteeseen ja viiteen nettilinkkiin. Uusimmissa suosituksissa (3) lähdeviitteiden määrä on pyöreät nolla.

Samoin on käynyt lasten suosituksille. Vuoden 2004 suosituksessa lähdeviitteitä on muutamasta kymmeneen kutakin lukua kohden (22) mutta vuoden 2016 suosituksissa ei enää yhtään.

Kaikki kritiikki virallisia ravitsemussuosituksia kohtaan ei kumpua karppaajien tai personal trainerien blogeista, vaan myös tiedelehdissä on on aika ajoin näkynyt esimerkiksi maidonjuontisuosituksia kyseenalaistavia artikkeleita (23,24).

Kuva 1: Ravintoaineiden tarve jakautuu gaussin käyrän mukaisesti kuten monet muutkin ihmisen ominaisuudet. a = ravintoaineen pienin tarve eli AI, b = väestöryhmän keskimääräinen tarve eli AR, c = ravintoaineen suositeltava saanti eli RDA tai RI

KIRJAINLYHENTEIDEN KERTOMAA

RDA = Recommended Dietary Allowance, suositus joka kattaa ravintoaineen tarpeen 97-98 % ihmisistä

RI = Recommended intake, sama kuin RDA

EAR tai AR = (Estimated) Average Requirement, väestön keskimääräinen arvioitu ravintoaineen tarve

AI = Adequate Intake, alin tarve, eli se vähimmäismäärä ravintoainetta, joka juuri estää puutteen

LI = Lower intake level, sama kuin AI (adequate intake)

UL = Tolerable Upper Intake Level, saannin yläraja. Jos saanti ylittää jatkuvasti tämän rajan, se saattaa aiheuttaa terveydellisiä haittoja.

DRI = Dietary Reference Intakes, sisältää kaikki edellämainitut luvut ravintoaineesta

Lähteet: Uses of Dietary Reference Intakes. Nutrition Reviews. 1997;9:21 ja Pohjoismaiset Suositukset 2013

* Ravintoterapeutti on nimike, jota kuka tahansa voi käyttää, jos siltä tuntuu. Sen sijaan
ravitsemusterapeutti on suojattu nimike, jota voi käyttää vain henkilö, joka on suorittanut yliopistossa ravitsemusterapeutin pätevyyden.

Lue myös Aallonpituuksia -blogista Juha Lempiäisen mainio kirjoitus siitä, miten sidonnaisuudet vaikuttavat tieteelliseen julkaisemiseen ja ravitsemussuosituksiin: https://aallonpituuksia.blogspot.com/2020/05/sidon...

Lähteet:

1. Räsänen, Leena & Prättälä, Ritva. Ravintosuositukset - tiedettä ja politiikkaa. Sosiaalilääketieteellinen Aikakausilehti 1988;25.

2. Nordic Nutrition Recommendations 2012. Integrating nutrition and physical activity. 5. painos Nordic Council of Ministers 2014.

3. Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014. Valtion ravitsemusneuvottelukunta.

4. Välimäki MJ. D-vitamiinimääritysten tarve. Suomen Lääkärilehti 2013:68;1588–90. 6.

5. Kiista D-vitamiinista. Helsingin Sanomat 19.2.2015.

6. Ross AC, Taylor CL, Yaktine AL, Del Valle (toim). Committee to Review Dietary Reference Intakes for Vitamin D and Calcium, Institute of Medicine 2011.

7. WHO/FAO. Vitamin and mineral requirements in human nutrition 2004.

8. Lanou AJ. Should dairy be recommended as part of a healthy vegetarian diet. Counterpoint. American Journal of Clinical Nutrition 2009;89(suppl):1638-42.

9. Appleby P, Roddam A, Allen N, Key T. Comparative fracture risk in vegetarian and nonvegetarians in EPIC-Oxford. European Journal of Clinical Nutrition 2007;61:1400-1406

10. Overview of Dietary Reference Intakes for Japanese (2015). National Institute of Health and Nutrition. www0.nih.go.jp/eiken/english/index.html

11. Dietary Reference Intakes for Calcium and Vitamin D. Institute of Medicine 2010.

12. Kaaro J. Ekologia ei mullista ruokapyramidia - kasvikset ovat hyväksi niin terveydelle kuin ympäristölle, punaista lihaa kannattaa välttää molemmista syistä. Helsingin Sanomat 14.3.2016;Tiede.

13. Thorning TK, Raziani F, Bendsen NT, Astrup A, Tholstrup T, Raben A. Diets with high-fat cheese, high-fat meat, or carbohydrate on cardiovascular risk markers in overweight postmenopausal women: a randomized crossover trial. American Journal on Clinical Nutrition 2015;102:573-81.

14. Marckmann P. Misleading conclusions on health effects of cheese and meat-enriched diets in study sponsored by dairy industry. American Journal of Clinical Nutrition 2016;103:291-92.

15. Academy of Nutrition and Dietetics: Position of the Academy of Nutrition and Dietetics: Vegetarian diets. Journal of the Academy of Nutriton and Dietetics 2016;119: 1970-80.

16. Sprinmann M, Godfray HC, Rayner M, Scarborough P. Analysis and valuation of the health and climate change cobenefits of dietary change. Proceedings of the National Academy of Sciences of United States of America 2016.doi:10.1073/pnas.1523119113

17. Helsingin Sanomat 17.2.2010

18 Position of The American Dietetic Association: Vegetarian diets. Journal of the American Dietetic Association. 1997;97:1317-1321 (suppl.).

19. Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2016.

20. Suomalaiset ravitsemussuositukset 1998. Valtion ravitsemusneuvottelukunta.

21. Suomalaiset ravitsemussuositukset - ravinto ja liikunta tasapainoon. Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2005.

22. Hasunen K, Kalavainen M, Keinonen H, Lagström H, Lyytikäinen A, Nurttila A ym. Lapsi, perhe ja ruoka. Imeväis- ja leikki-ikäisten lasten, odottavien ja imettävien äitien ravitsemussuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2004:11.

23. Ludwig DS, Willet WC. Three daily servings of reduced-fat milk, An evidence-based recommendation? JAMA Pediatrics 2013;167:788-789.

24. Lanou AJ. Bone health in children, guidelines for calcium intake should be revised. British Medical Journal 2006;333:763-764