Suomalaisten taaperoiden D-vitamiinipitoisuudet mitattiin - johtopäätöksiä ei voi soveltaa vegaaneihin07.06.2018 Helsingin yliopisto ja HUS Lastenklinikka ovat tutkineet D-vitamiiniannosten vaikutuksia lasten luun tiheyteen ja infektiosairastavuuteen. JAMA Pediatrics –lehdessä toukokuussa 2018 julkaistuun tutkimukseen osallistui 975 terveenä ja täysiaikaisena syntynyttä lasta. Heidät jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, joista toinen sai nykysuosituksen mukaisen määrän (10 µg) ja toinen ryhmä 30 µg päivässä D-vitamiinia lisänä. Lasten D-vitamiinipitoisuus mitattiin heidän synnyttyään ja kahden vuoden iässä. Tuolloin mitattiin myös luun tiheys. Tutkijoiden johtopäätös oli, etteivät pikkulapset hyödy korkeammasta D-vitamiinilisästä. Kahden vuoden iässä 10 µg D-vitamiinia saaneista lapsista 99 % saavutti D-vitamiinipitoisuuden tavoitetason ja 30 µg saaneista lapsista 100 %. Kenelläkään tutkittavista ei ollut veressään myrkyllisiä pitoisuuksia eikä yliannostukseen liittyvää hyperkalsemiaa. Tutkimustulos näyttää olevan ristiriidassa useiden viime aikoina julkaistujen satunnaistettujen ja kontrolloitujen tutkimusten kanssa, joissa lasten 10 – 15 µg päivittäisellä D-vitamiinin saannilla ei ylletty 50 nmo/l D-vitamiinipitoisuuteen, mikä oli edellä mainitussa suomalaistutkimuksessakin riittävän pitoisuuden tavoiteraja. Riittävä määrä D-vitamiinia talviakaan on näissä tutkimuksissa ollut 20 – 30 µg (1 -3), yhdessä tutkimuksessa jopa 50 μg (4). Erona näissä tutkimuksissa verrattuna suomalaistutkimukseen oli se, että lapset olivat vanhempia. Yksi tutkijoista, lastentautien erikoislääkäri Jenni Rosendahl toteaa, etteivät tutkimustulokset anna aihetta muuttaa tämänhetkistä D-vitamiinisuositusta. Onko johtopäätös oikea? Nyt tutkittiin 0-2- vuotiaiden D-vitamiiniannostusta, joten sen perusteella ei voida tietenkään sanoa, ovatko vanhempien lasten D-vitamiinisuositukset kohdallaan. Joitain olennaisia asioita ei tullut esille Rosendahlin ym. tutkimuksen uutisoinnissa. Siinä D-vitamiinipitoisuuksia oli mitattu ympäri vuoden. Tulos olisi voinut olla erilainen, jos pitoisuuksia olisi mitattu vain talviaikaan. D-vitamiinin puutos kehittyy talvella, kun sitä ei saada auringosta, jos saanti ravinnosta ja lisistä on riittämätöntä. Kesällä mitatut tulokset eivät kerro mitään suositusten riittävyydestä, vaan auringossa olosta. Tutkimukseen osallistuneista vastasyntyneistä 96 %:lla oli riittävä veren D-vitamiinipitoisuus, mitä selittää se, että äideistä 94 % oli käyttänyt D-vitamiinilisää raskauden aikana. Mutta keskimäärin he ottivat suosituksia enemmän D-vitamiinilisää, 15,5 µg päivässä. Tutkimuksessa ei selvitetty, paljonko äidit olivat saaneet tämän lisäksi D-vitamiinia ruoastaan, mutta Finravinto 2012 –tutkimuksessa naisten keskimääräinen D-vitamiini saanti ravinnosta oli lähes 9 µg/vrk. Näin voidaan olettaa ja laskea, että tutkimukseen osallistuneiden äitien kokonais-D-vitamiinin saanti on ollut raskauden aikana lähes 25 µg/vrk. Äidin raskauden aikainen D-vitamiinintila vaikuttaa lapsen luuston kuntoon jopa vielä kouluiässä (5). Myös taaperoiden kokonaissaanti ylitti suositukset, sillä saamansa joko 10 tai 30 µg:n D-vitamiinilisän ohella he saivat ruoastaan keskimäärin 6 µg D-vitamiinia. Tavoitteiden mukaisista D-vitamiinipitoisuuksista huolimatta 10 µg D-vitamiinia saaneilla lapsilla havaittiin veressä korkeampia lisäkilpirauhaspitoisuuksia kuin 30 µg saaneilla lapsilla. PTH- eli lisäkilpirauhaspitoisuus kohoaa sekä kalsiumin että D-vitamiinin puutteessa ja tämä on huono asia luustolle. Tutkimuksen johtopäätöksiä ei voi soveltaa vegaaneihin, sillä vegaanit saavat sekasyöjiä vähemmän ruoastaan D-vitamiinia. Vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa aikuisten, suomalaisten vegaanien keskimääräinen D-vitamiinin saanti ruoasta oli vain 5 µg/vrk (6).
|
