Vegaaniäitien maidossa yhtä paljon B12-vitamiinia ja DHA:ta kuin muidenkin

16.08.2018

Kaksi tutkimusta selvitti imettävien vegaaniäitien maidon koostumusta. Toisessa tutkimuksessa mitattiin B12-vitamiinpitoisuutta (1) ja toisessa rasvahappojen määrää (2). Ensiksi mainitussa tutkimuksessa oli mukana 29 vegaania, toisessa 26. Lisäksi kummassakin tutkimuksessa oli muita kasvisyöjiä ja sekasyöjiä, joihin tuloksia vertailtiin.

B12-pitoisuuksissa ei ollut merkitseviä eroja eri ruokavalioita noudattaneilla, mutta yllättävää oli se, että ruokavaliosta riippumatta noin 20 %:lla pitoisuus oli matala. Tutkituista 29 vegaaniäidistä vain kaksi ei käyttänyt mitään B12-vitamiinilisää.

Vegaaniäitien maidon DHA-pitoisuus oli niin ikään samalla tasolla muiden kasvissyöjien ja sekaruokaa syövien kanssa, joskin matalia pitoisuuksia löytyi yli 80 %:lta tutkittavista. Tutkimus korostaa rasvahappolisien merkitystä imetyksen aikana: vegaaniäideistä 27 % käytti EPA- tai DHA-lisää, mikä lienee nostanut heidän äidinmaitonsa pitoisuuden samalle tasolle muiden kanssa. Muita ruokavalioita noudattaneilla rasvahappolisien käyttö jäi alle 10 prosentin.

Muilta osin vegaaniäitein maidon rasvahappokoostumus oli muita parempi. Se sisälsi eniten tyydyttymätöntä rasvaa ja vähiten tyydyttynyttä rasvaa ja trans-rasvahappoja. Vegaaniäitien maito sisälsi myös eniten omega-3 sarjan rasvahappoja.

  1. Pawlak R, Vos P, Shahab-Ferdows S, Hampel D, Allen LH, Perrin MT. Vitamin B12 content in breast milk of vegan, vegetarian, and nonvegetarian lactating women in the United States. American Journal of Clinical Nutrition 2018;108:1-7.
  2. Perrin MT, Pawlak R, Dean LL, Christis A, Friend L. A cross-sectional study of fatty acids and brain-derived neurotrophic factor (BDNF) in human milk from lactating women following vegan, vegetarian, and omnivore diets. European Journal of Nutrition 2018:doi:10.1007/s00394-018-1793.

 

27.03.2024Luennoin Klaukkalassa 24.4.2024 klo 18
23.11.2022Nyt saatavilla lahjakortteja ravitsemusterapiaan!
12.10.2022Ostitko apteekista oikeanlaisen jodipillerin?
29.09.2021Vegaanilapsia tutkittiin Puolassa ja Saksassa
26.04.2021Tarjoan ravitsemusterapiaa etänä
06.02.2021What kind of conclusions can be made of a study of six vegan children?
22.01.2021Suomessa tutkittiin kuusi vegaanilasta
26.11.2020Brittiläisillä vegaaneilla suurempi luunmurtumariski - painolla oli merkitystä
07.04.2020Ikääntyneiden ruokasuositus saa vegaanin toivomaan päivitettyä painosta
29.12.2018Kirjani on tullut painosta
09.10.2018Vantaalla kokeillaan vegaaniruoan tarjoamista
16.08.2018Vegaaniäitien maidossa yhtä paljon B12-vitamiinia ja DHA:ta kuin muidenkin
15.08.2018Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta linjasi: vegaaniruoan evääminen tai siitä lisämaksun pyytäminen päiväkotilapsilta syrjintää
05.07.2018Punainen liha saattaa lisätä endometrioosin riskiä
07.06.2018Suomalaisten taaperoiden D-vitamiinipitoisuudet mitattiin - johtopäätöksiä ei voi soveltaa vegaaneihin
09.05.2018Tanskalaisvegaaneilla puutetta D-vitamiinista ja usealla lisäkilpirauhashormoni koholla
09.04.2018Vitamiinimerkinnät johtavat harhaan
16.03.2018Miksi nostin B12-vitamiinisuositustani
23.01.2018Varhaiskasvatuksen ruokasuositus jätti kuntien päätettäväksi, saako vegaanilapsi ruokaa
25.01.2017Uusi kouluruokailusuositus suosii kasvisruokaa, mutta ei takaa ruokaa vegaanille
28.11.2016Academy of Nutrition and Dietetics uudisti lausuntonsa kasvisruokavalioista
06.04.2016Eurooppalaisista 40 % kärsii D-vitamiinin puutteesta - osuus on paljon suurempi kuin suomalaisilla vegaaneilla
02.04.2016Vegaaniruokavalio on sekä ilmastoystävällisin että terveellisin
31.03.2016Enemmistöllä sivuillani käyneistä D-vitamiinin saanti hyvällä mallilla
22.03.2016Suomalaisilla vegaaneilla petrattavaa jodin ja D-vitamiinin saannissa − joillakin myös kasvisten syönnissä