Suomalaisten vegaanilasten ja -vanhempien luuston aineenvaihduntaa ja ravintoaineiden saantia tutkittiin

MIRA2-nimellä kulkeva tutkimus selvitti suomalaisten, 2–7-vuotiaiden eri ruokavalioita noudattavien lasten ravitsemusta. Tutkimuksessa keskityttiin luuston aineenvaihduntaan ja luustolle tärkeisiin ravintoaineisiin. Myös lasten vanhempia tutkittiin.

Tutkimukseen osallistui 29 vegaanilasta ja yhtä monta vegaaniruokavaliota noudattavaa aikuista. Heitä verrattiin sekasyöjiin ja vegetaristeihin. Vegetaristiryhmään osallistui 18 lasta ja 23 aikuista, sekasyöjien ryhmään puolestaan osallistui 24 lasta ja yhtä monta aikuista. Kasvissyöjien ryhmään kuului myös kalaa syöviä. Eipä syntynyt tästä tutkimuksesta raflaavia lööppejä, sillä ravintoaineiden saannissa tai veripitoisuuksissa ei nähty merkittäviä eroja eri ryhmien välillä. Analyyseissä vegaanit oli niputettu usein yhteen muiden kasvispainotteisesti syövien kanssa. Vegaanit olivat kuitenkin huolehtineet erinomaisesti ravintolisien käytöstä ja käyttivät myös täydennettyjä elintarvikkeita. Vegaani- ja vegetaristilapsiryhmissä D-vitamiinilisää sai 100 % tutkituista, mikä on hieno lukema!

Verinäytteet oli otettu joulu-kesäkuun välisenä aikana, joten veren D-vitamiinipitoisuutta mittaavasta kalsidiolista (25(OH)D) ei voida näin ollen vetää johtopäätöksiä annosvasteesta. Pitoisuus nousee sekä kesällä auringonvalon vaikutuksesta iholla muodostuneesta D-vitamiinista, että ravintolisistä ja ruoasta saadusta vitamiinista.  Kalsidiolipitoisuuksissa ei ollut eroja eri ryhmissä, vaan keskiarvo oli kaikilla yli 70 nmol/l, mutta kun tutkittavien joukko on pieni, muutamakin puutosta mittaava lukema tarkoittaa useita prosentteja. Kun kolmen vegaanilapsen kalsidiolipitoisuus jäi alle 50 nmol/l, se tarkoitti 10 % koko vegaanilasten ryhmästä. Vastaavasti 6 % vegetaristiryhmän ja 4 % sekasyöjäryhmän lasten pitoisuuksista jäi tämän puutosrajan alle.

Proteiinin saanti oli kaikilla suositellulla tasolla, vaikkakin sekasyöjillä proteiinin saanti (16–17 E% eli prosenttia päivän energian saannista) oli suurempaa kuin kasvispainotteisesti syövillä (12–14 E%). Keskimääräisessä kalsiumin saannissa ei ollut eroa eri ryhmillä ja saanti oli suosituksen mukaista. D-vitamiinin saannissakaan ei ollut eroa lapsilla eikä heidän huoltajillaan.

Kasvispainotteisissa ruokavalioissa – siis kaikki vegaaneista pescovegetaristeihin – havaittiin kuitenkin lineaarinen yhteys korkeampiin luun muodostumista ja hajoamista mittaavien merkkiaineiden pitoisuuksiin. Kasvispainotteisesti syövillä lapsilla huomattiin yhteys korkeampiin PTH-pitoisuksiin. PTH on lyhenne sanasta parathormoni, mikä tarkoittaa lisäkilpirauhashormonia.

Tutkimuksen kummallisuudet

Kaksi asiaa tässä tutkimuksessa herättää kysymyksiä, nimittäin ryhmien luokittelu ja D-vitamiinin puutteen raja.

Vegaanille ja sekasyöjälle on olemassa selkeät määritelmät. Sen sijaan vegetaristi eli kasvissyöjä (eng. vegetarian) on yläkäsite, mikä pitää sisällään eriasteisia kasvissyöjiä. Täsmällisemmät termit, joilla kasvissyöjiä yleensä erotellaan tutkimuksissa, ovat vegaanin lisäksi lakto-ovovegetaristit ja kalaa syövät pescovegetaritit.

Vielä enemmän ihmetyttää kuitenkin, että tässä tutkimuksessa D-vitamiinin puutteen rajaksi on määritelty <30 nmol/l, vaikka yleisesti hyväksytty puutteen raja on <50 nmol/l. Mm. Terveyskirjasto, Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) ja European Calcific Tissue Society (ECTS), pitävät D-vitamiini puutteen raja-arvona <50 nmol/l. Kiinnostaisi tietää, mihin suomalaistutkijoiden muista poikkeava raja-arvo perustuu.

Näin pidät PTH-arvosi hyvänä

Korkea PTH-pitoisuus on aina huono asia luustolle. Pitoisuus nousee sekä kalsiumin että D-vitamiinin puutteessa. Tutkijat pohtivat syytä kasvispainotteisesti syövien suuremmille PTH-pitoisuuksille, mutta eivät löytäneet siihen yhtä selvää selitystä. Yksi asia pohdinnasta unohtui: PTH-pitoisuus ei mene täysin yhteen sen kanssa, mitä esimerkiksi MIRA2 -tutkijat pitävät riittävänä D-vitamiinin tasona. PTH-pitoisuus alkaa kohota, kun veren kalsidiolipitoisuus laskee alle 50 nmol/l, mutta matalimman tasonsa PTH saavuttaa usein vasta silloin, kun veren D-vitamiinipitoisuus saavuttaa tason 75–100 nmol/l.

Oma ohjeeni vegaaneille ja muille kasvisyöjille (ja kaikille muillekin), jotka eivät halua erottua seuraavassa luustotutkimuksessa kohonneilla PTH-pitoisuuksilla, on seuraava: tavoittele vähintään 75 nmol/l veren D-vitamiinipitoisuutta, sillä se on myös kokonaisterveyden kannalta parempi kuin >50 nmol/l. Tähän 75 nmol/l pitoisuuteen tarvitaan talviaikaan noin 50–100 µg/vrk suuruinen D-vitamiinilisä aikuisille. Määrään vaikuttaa paino ja hyvä nyrkkisääntö onkin noin yksi mikrogramma per painokilo, mikä soveltuu myös imeväisiän ohittaneille lapsille. Iänmukaisia suurimpia turvallisia päiväsaanteja ei kuitenkaan saa ylittää pitkäaikaisesti. Jokaisen kannattaa mittauttaa oma D-vitamiinipitoisuutensa edes kerran elämässä talviaikaan – ihan ruokavaliosta riippumatta.

MIRA2- tutkimuksen tuloksia julkaistiin European Journal of Nutrition -lehden syyskuun 2025 numerossa.

Muut tässä uutisessa käyttämäni lähteet:

D-vitamiinin puutteen yleisesti hyväksytty raja-arvo:

Lips P, Cashman KD, Lamberg-Allardt C, ym. Current vitamin D status in European and Middle East countries and strategies to prevent vitamin D deficiency: a position statement of the European Calcified Tissue Society. European Journal of Endocrinology. 2019;180(4):P23-P54. doi:10.1530/EJE-18-0736

Paakkari I. D-vitamiini. Duodecim Terveyskirjasto 10.7.2023. www.terveyskirjasto.fi (luettu 13.2.2026)

Veren D-vitamiinipitoisuuden vaikutus PTH-arvoon:

Lamberg-Allardt C, Kröger H. Ravitsemus ja luusto. Kirjassa:  Mutanen M Ym. (Toim.). Ravitsemustiede. Duodecim; 2021:512–532

Osteoporoosi. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen, Suomen Gynekologiyhdistyksen ja Suomen Geriatrit ry:n asettama työryhmä Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2025.  www.kaypahoito.fi.

Holick MF. Revisiting Vitamin D Guidelines: A Critical Appraisal of the Literature. Endocrine Practice. 2024;30(12):1227-1241. doi:10.1016/j.eprac.2024.10.011