Suomen leveysasteilla lokakuusta maaliskuuhun D-vitamiinia ei voi muodostua iholla auringonvalon vaikutuksesta. Jos ollaan D-vitamiinin osalta eri mieltä monessa kohtaa, niin ainakin tästä kaikki ovat yhtä mieltä. Myös professori ja D-vitamiinitutkija Christel Lamberg-Allardt ja dosentit Suvi T. Itkonen ja Maijaliisa Erkkola totesivat tämän Lääkärilehden D-vitamiinia käsittelevässä artikkelissaan (1).

Samaisessa artikkelissa he kertoivat, miten sekä Suomen että muiden Pohjoismaiden ja Eurooopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA:n sekä amerikkalaisille suosituksia laativan Institute of Medicinen (IOM) D-vitamiinisuositukset perustuvat kaikki samaan tavoitteeseen: seeruman 25(OH)D -vitamiinipitoisuuden olisi oltava vähintään 50 nmol/l. He jättivät kuitenkin kertomatta sen, että sekä IOM:in että EFSA:n D-vitamiinisuositus (15 µg/vrk) on suurempi kun Suomessa ja muualla Pohjoismaissa (10 µg/vrk). Kertomatta jäi myös, että systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa (2), johon Itkonen ym. väittävät suositusten pohjautuvan, kirjoittajien johtopäätös on, että 15 µg:n päivittäinen D-vitamiinin saanti ylläpitää seerumin 25(OH)D-pitoisuuden 97,5 %:lla alle 75-vuotiaista tasolla 50 nmol/l. Kirjallisuuskatsaus, minkä ensimmäisenä kirjoittajana on Christel Lamberg-Allardt, on open access -artikkeli, joten jokainen voi halutessaan tutustua sen johtopäätöksiin.

Kirjoitin lehteen vastineen, jossa toin nämä kertomatta jääneet asiat esille (3). Kirjoitin vastineessani myös, että Suomen ja muiden Pohjoismaiden D-vitamiinisuositus on muutenkin pieni kansainvälisesti vertailtuna. Esimerkiksi Itävallassa, Sveitsissä ja Saksassa suositus on 20 µg/vrk (4). Eivätkä kaikki allekirjoita sitä, että 50 nmol/l D-vitamiinia veressä olisi riittävä pitoisuus. Osa asiantuntijoista pitää 75 nmol/l optimaalisen D-vitamiinipitoisuuden alarajana. Näin esimerkiksi Endocrine Society, joka suosittelee 38 - 50 µg/vrk D-vitamiinia. Euroopan edistyksellisin D-vitamiinisuositus löytynee tällä hetkellä Puolasta, joka päivitti suosituksena vuonna 2018 (5). Kesällä puolalaisia suositellaan viettämään aikaa auringossa 15 minuuttia klo 10-15 (varhain aamulla ja myöhään illalla D-vitamiinia ei juurikaan muodostu iholla), paitsi yli 65-vuotiaille, joille suositellaan D-vitaminilisää kesälläkin ihon heikentyneestä D-vitamiinisynteesistä johtuen. Talvella D-vitamiinia suositellaan aikuisille 20 - 50 µg/vrk ja yli 75-vuotiaille 50- 100 µg/vrk. Raskaana oleville suositellaan D-vitamiinitason mittausta.

Itkonen, Erkkola ja Lamberg-Allardt selittivät D-vitamiinisuositusten erojen johtuvan siitä, miten laskelmissa on oletuksena auringonvalolle altistusta (6). Pohjois-Amerikan ja muun Euroopan suositukset perustuvat tilanteeseen, jossa auringonvalolle altistutaan joko minimaalisesti tai ei lainkaan – toisin sanoen ne perustuvat talvikauteen, jolloin D-vitamiinia ei saada auringosta. Suomen suositus 10 µg/vrk sen sijaan perustuu tavanomaiseen auringonvalolle altistukseen, kirjoittajat toteavat (6). "Jos altistuu auringolle minimaalisesti tai ei lainkaan, suositus saanniksi on 20 µg/vrk", kirjoittajat jatkavat. Tällaista talvisuositusta ei Suomessa ole (viralliset suositukset löytyvät täältä). Ainoastaan yli 75-vuotiaille suositellaan Suomessa 20 µg/vrk. Ei tarvitse olla ravitsemustieteilijä ymmärtääkseen, että maassa, missä D-vitamiinia on mahdollista saada auringosta vain puolet vuodesta, D-vitamiinisuositukset eivät voi perustua auringonvalolle altistukseen.

Omassa vastineessaan Itkonen ym (6) väittivät minun viitanneeni väärin suomalaistutkimukseen, jossa noin neljänneksellä tutkittavista veren D-vitamiinipitoisuus jäi alle 50 nmol/l (7). Kirjoitin tällä neljänneksellä olevan D-vitamiinin puutos. Itkonen ym. puolestaan väittivät D-vitamiinin puutoksen rajan olevan < 30 nmol/l, ei < 50 nmol/l 25(OH)-D-vitamiinia seerumissa (6). Suurin osa tutkijoista pitää kuitenkin < 50 nmol/l D-vitamiinin puutteen rajana ja tämä raja on käytössä esim. Huslabissa. Myös Käypä hoito -suosituksessa todetaan alle 50 nmol/l kalsidiolipitoisuuden olevan yleisesti hyväksytty puutoksen raja. Alle 25 nmol/l on puolestaan vakavan puutoksen raja (8). Mainittakoon, että Christel Lamberg-Allardt on kyseisen Käypä hoito -suosituksen työryhmässä.

Itkonen ym. (2) viittasivat itse virheellisesti Finravinto 2017 tutkimukseen (9), sillä kyseisessä raportissa ei ole tietoja suomalaisten 25(OH)-D-pitoisuuksista, kuten he väittivät, vaan ainostaan saannista ruoasta.

Osa ravitsemusterapeuteista ja -asiantuntijoista uskoo ilmeisen vilpittömästi, että juuri suomalainen D-vitamiinisuositus on kohdillaan (koko muun pohjoisen pallonpuoliskon suuremmat suositukset ovat sitten ilmeisen pielessä). Jopa ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm väitti jotain vuosia sitten, ettei käytä lainkaan D-vitamiinilisää, vaan luottaa ulkoiluun ja kalan syöntiin (10). Professori emeritus Ilari Paakkari on perustellut Duodecim Terveyskirjastossa erittäin hyvin, miksi suomalaiset suositukset eivät riitä (11). Olisi kaksinaamaista suositella potilailleen sellaista määrää, johon ei itsekään usko, ja käyttää itse kaikessa hiljaisuudessa suurempaa D-vitamiinimäärää. Suosituksia potilaille antaessaan joutuu punnitsemaan, puoltaako virallista, mutta sellaista D-vitamiinimäärä, mikä perustuu auringonvaloon, ja mikä ei siksi riitä talvella. Vai puntaroiko tasapuolisesti potilaalle koituvan hyödyn ja haitan – tähän velvoittaa nimittäin laki terveydenhuollon ammattihenkilön ammattieettisistä velvollisuuksista (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 15 §).

Monissa maissa lääkärien yhdistykset ovat laatineet omia D-vitamiinisuosituksiaan. Jo mainitun Endocrine Societyn lisäksi näin on tehnyt esimerkiksi Kanadan lastenlääkärijärjestö, joka muuten suosittelee täysimetetyille vauvoille 20 µg ja raskaana oleville 50 µg/vrk (12). Mielestäni myös Suomessa lääkärien yhdistykset voisivat harkita omaa, tieteeseen ja Pohjolan talveen perustuvaa D-vitamiinisuositusta.


Lähteet:

1. Itkonen ST, Erkkola M, Lamberg-Allardt C. D-vitamiinitilanne Suomessa ja saantisuositikset. Suomen Lääkärilehti 2019;74.2081-6.

2. Lamberg-Allardt C, Brustad M, Meyer HE, Steingrimsdottir L. Vitamin D - a systematic literature review for the 5th edition of the Nordic Nutrition Recommendations. Food & Nutrition Research 2013;57:2261.

3. Kaipiainen J. Suositeltu D-vitamiinimäärä on liian pieni. Suom Lääkäril 2019;74:2348.

4. Spiro A, Buttriss JL. Vitamin D: An overview of vitamin D status and intake in Europe. Nutrition Bulletin 2014;39:322-50.

5. Rusińska A, Płudowski P, Walczak M, Borszewska-Kornacka MK, Bossowski A, Chlebna-Sokól D ym. Vitamin D supplementation Guidelines for General Population and Groups at Risk of Vitamin D Deficiency in Poland - Recommendations of the Polish Society of Pediatric Endocrinology and Diabetes and the Expert Panel With Participation of National Specialist Consultants and Representatives of Scientis Societis - 2018 Update. Frontiers in Endocrinology 2018;9:246.

6. Itkonen  ST, Erkkola M, Lamberg-Alladt C. Tieteellinen näyttö on arvioitu systemaattisesti. Suom Lääkäril 2019;74:2348-49.

7. Raulio S, Erlund I, Männistö S, Sarlio-Lähteenkorva S, Sundvall J, Tapaninen H ym. Successful nutrition policy: improvement of vitamin D intake and status in Finnish adults over the last decade. Eur J Public Health 2017 2017;27:268-73.

8. Osteoporoosi. Käypä hoito suositus. Suomalaisen Lääkäriseura Duocecimin, Suomen Endikrinologiayhdistyksen ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2018 (viitattu 29.10.2019). Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi

9. Valsta L, Kaartinen N, Tapanainen H, Männistö S, Sääksjärvi K (toim.). Ravitsemus Suomessa - FinRavinto 2017 -tutkimus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Raportti 12/2018.

10. Kaaro J. D-sotku. Helsingin Sanomat 19.1.2013.

11. Paakkari I. D-vitamiini. Duodecim Terveyskirjasto 28.11.2016 (viitattu 4.11.2019).

12. Canadian Paediatric Society. Position statement: Vitamin D supplementation: recommendations for Canadian infants and mothers. www.cps.ca. Päivitetty 30.1.2017